Kuva: Nelonen
Big Brother -talosta putosi ensimmäisenä Kelly Kalonji: ”Olen pettynyt”
Big Brother -talon joutui jättämään ensimmäisenä entinen Miss Helsinki Kelly Kelonji. Hän ehti viettää talossa vain kolme päivää.
– Aika jännittävää. Olen pettynyt, sillä rupesin just nauttimaan talossa. Koin, ettei mun aika voi koittaa vielä. Talo oli upea ja ihmiset olivat upeita. En olisi ikinä uskonut, että pääsen tonne, Kelly kertoi heti putoamisen jälkeen.
Hän paljasti tulleensa parhaiten toimeen Sanna Ukkolan ja Sara Forsbergin kanssa.
– Tehtävissä oppi tuntemaan ihmisten persoonia ja menneisyyttä. Tuntui, että olin siellä vaan 50 minuuttia, Kelly kertoi.
Vähiten ääniä saivat Kellyn lisäksi ex-painija Petra Olli ja urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori. He paljastivat suorassa lähetyksessä, kuka talon asukkaista eniten ärsyttää.
– Pidemmän päälle Rosa Meriläisen nauru on sellainen, joka ärsyttää, Kelly kertoi.
– Valavuori oli kovaääninen. Hän on vähän ärsyttävä, mutta häntäkin jaksaa kuunnella, Petra Olli kertoi.
– Kahteen yöhön ei ole saanut nukuttua. Kiitos kuuluu osittain Rosalle. Toivottavasti tänään pääsee nukkumaan, Aleksi kertoi viitaten Rosan kovaääniseen kuorsaamiseen.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?