Cardi B julkaisi Melania Trumpin alastonkuvan – ottaa kantaa WAP-hitistään nousseeseen kohuun
Räppäri Cardi B, 27, julkaisi elokuun alussa uuden WAP-nimisen kappaleen yhdessä artisti Megan Thee Stallionin, 25, kanssa. Provosoiva kappale on saanut osakseen paljon kritiikkiä jo sen nimen perusteella, joka tulee sanoista ”wet ass pussy”, tarkoittaen kostunutta vaginaa.
Esimerkiksi YouTube-persoona DeAnna Lorraine on ottanut kantaa WAP-kappaleeseen ja sanonut sen olevan ällöttävä. Hänen mukaanasa kappale vie koko naissukupuolen sata vuotta taaksepäin. Lorraine twiittasi samasta aiheesta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump, 50, oli pitänyt puheen republikaanien puoluekokouksessa.
– Amerikka tarvitsee paljon enemmän Melania Trumpin kaltaisia naisia kuin Cardi B:n kaltaisia naisia, Lorraine kirjoitti Twitter-tilillään.
Nyt Cardi B on vastannut Lorrainen twiittiin ottamalla esille Melania Trumpin, joka poseerasi nuoruudessaan alastonkuvissa.
– Eikö hän myynytkin hänen WAPiaan? Cardi B twiittasi viitaten hittibiisinsä nimeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lisäksi Cardi B postasi jopa yhden alastonkuvan Melaniasta ja siteerasi julkaisunsa yhteydessä WAP-kappaleensa sanoja.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Cardi B:n ja Megan Thee Stallionin WAP on ollut jo kaksi viikkoa Billboard-listan ykkösenä Yhdysvalloissa.
Lue lisää: Oho! ”Poistakaa Kylie Jenner WAP-videolta” -adressi saanut jo kymmeniä tuhansia allekirjoituksia
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman