Cheyenne Järvinen julkaisi rajuja kuvia muodonmuutoksestaan – sairastui syömishäiriöön: ”Painan saman verran kuin 18-vuotiaana”
Hyvinvointivaikuttaja Cheyenne Järvinen on päättänyt keskeyttää bikini fitness -kisaamisen. Järvinen kertoo asiasta omalla Instagram-tilillään.
Järvisen oli tarkoitus osallistua viime viikonloppuna järjestettyihin Oulu Open -kisoihin, mutta vain muutama päivä ennen tapahtumaa nainen päätti hylätä harrastuksensa.
Järvinen aloitti kisavalmennuksen lokakuussa 2020. Hän kilpaili ensimmäistä kertaa elokuun alussa Kehonrakennuksen SM-kisojen bikini-sarjassa, jossa hän sijoittui kuudenneksi.
– Tänään tein päätöksen keskeyttää kisapreppini ja siirryn offille palautumaan sekä eheytymään, Järvinen kirjoittaa viime viikolla julkaisemassaan postauksessa.
– Oon ollu jo hetken todella onneton. Tampereen kisojen jälkeen mun mielenterveys on ollut vaakalaudalla ja mulla on ollut henkisesti todella vaikeaa. Syömishäiriöajatukset on nostattanu päätään ja oireiluakin on valitettavasti ollut. Viimeinen asia, jonka haluan mulle jääväni muistoksi tästä projektista on syömishäiriö ja lupasin myös itselleni ennen prepille lähtöä, että vedän rajan, jos tällainen tilanne tulee vastaan, hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myöhemmin Järvinen julkaisi Instagram-tililleen liudan poikkeuksellisen rajuja kuvia, joissa näkyy hänen hyvin lyhyessä ajassa tapahtunut hurja muodonmuutos. Järvinen kuvailee kisapreppiään ”todella äärimmäiseksi”, sillä hän on kuluneiden viikkojen aikana syönyt päivässä vain noin 1000-1300 kaloria.
– Fitness ei kuulu kaikille eikä tulisi kuulua. Kisakunto ei ole terveellinen kunto, Järvinen julistaa kuvapäivityksensä ohessa.
– Tässä on kuva bikini fitnesin kääntöpuolesta, joka harvoin tulee kaiken glamourin ja glorifioinnin takaa somessa esille.
Näet kuvat alta. Pääset selaamaan kuvakarusellia painamalla postauksen oikealla puolella näkyvää nuolta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Järvisen paino on kisavalmennuksen aikana pudonnut peräti 18 kiloa.
– Kun alotin 6/22 kisaprepin, painoin 59kg ja eilen 14.9 painoni oli vain 49kg. Saman verran kuin 18-vuotiaana eli 10v sitten. Kisavalmennuksen alkaessa 10/20 painoni oli 67kg, Järvinen kuvailee.
Kesäkuusta saakka Järvinen on syönyt gramman tarkasti ja käynyt vaa’alla päivittäin.
– Lihomisen pelkoa. Kehonkuvan haasteita. Syömishäiriökäytöstä. Huono olo omissa nahoissa, hän luettelee.
– Kehon riutuessa energiaa ei yksinkertaisesti ole. Jopa arjen perustoiminnot tuntu haastavilta: en jaksanu välillä käydä edes suihkussa tai harjata hampaita. Mielialat heitteli hulluna. Kiukutti. Nälkä on läsnä ihan koko ajan: nälkä ennen ruokaa, syömisen jälkeen, ruokien välissä. Unettomuutta ja heräilyä nälän takia.
Järvisen mielestä kenenkään ei pitäisi ihannoida sairaalloista bikini fitness -kuntoa.
– Tää on todella epäterveellistä, epänormaalia ja toksista touhua oman terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella.
– Mieti ja harkitse siis pitkään ennen kuin päätät lähteä kisaamaan. On myös muita tapoja haastaa itseä. Oman kunnon kehittäminen ilman kisatavoitteita on ihan helvetin hienoa sellaisenaan! Kisaamisen ei pitäisi olla mikään todiste pystyvyydestä tai hyvästä kunnosta, Järvinen summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!