
IS: Cheyenne Järvisen rankka nuoruus ohjasi pitkään kohukaunottaren elämää: ”Olisin kaivannut rakkautta ja välittämistä”
Miss Helsinki -kilpailusta vuonna 2013 julkisuuteen ponnahtanut Cheyenne Järvinen, 28, oli yksi aikansa kohukaunottarista, jonka yksityiselämää seurattiin tiiviisti lehdissä. Hän ihaili missejä ja janosi huomiota. Nyt hän muistelee noita aikoja Ilta-Sanomien haastattelussa ja myöntää ajatusmaailmansa muuttuneen täysin.
Järvinen myöntää, että parikymppisenä hän kaipasi ihmisten hyväksyntää ja huomiota. Hänellä oli käsitys, että saamalla huomiota voisi myös menstyä.
– Vasta vanhempana sitä ymmärtää, ettei se ole sitä, Järvinen kertoo Ilta-Sanomille.
Nuoruus oli Järviselle hankalaa aikaa. Perheessä oli narsismia, alkoholiongelmia ja väkivaltaa.
– Kun muutin 18-vuotiaana pois kotoa, käytökseni levähti käsiin. Yhtäkkiä kukaan ei kontrolloinut minua enkä osannut asettaa itselleni rajoja.
Järvinen täytti lapsuudesta jäänyttä aukkoa sisällään hakemalla hyväksyntää ja huomiota ja kertoo olleensa todella hukassa itsensä kanssa. Hän ajautui muiden julkkisnaisten kanssa riitoihin, jotka päätyivät luonnollisesti kohuotsikoihin.
– En silloin ymmärtänyt, että oikeasti olisin kaivannut rakkautta ja välittämistä. Julkisuus veti minua puoleensa.
Tradenomiopinnot jäivät lopulta kesken ja Järvinen oli hetken myös työttömänä. Elämä oli tuolloin vuoristorataa, jossa hän sai osakseen paljon negatiivista huomiota.
– Ihmiset eivät ehkä ihan ymmärtäneet, että miksi tein, mitä tein tai sanoin, mitä sanoin. Enkä aina itsekään ymmärtänyt sitä, Järvinen muistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Vuonna 2017 hän osallistui sinkkuna Temptation Island Suomi -ohjelmaan, jonka myötä halusi korjata vääristynyttä julkisuuskuvansa. Ohjelman myötä ihmiset alkoivatkin seurata häntä sosiaalisessa mediassa kohuotsikoiden sijaan.
Nykyään Järvinen opiskelee Vierumäen urheiluopistossa liikunnanohjaajaksi, työskentelee ja treenaa syksyllä järjestettäviin bikini fitness -kilpailuihin. Hän puhuu sosiaalisessa mediassa aktiivisesti ja kainostelematta niistä asioista, jotka kokee epäoikeudenmukaiseksi. Takavuosien imago ei ole kuitenkaan kokonaan kadonnut ihmisten mielistä. Järvisen mukaan hänellä onkin edelleen ikään kuin kaksi eri henkilöbrändiä.
– On se todellinen minä, joka tulee esiin siinä sosiaalisen median sisällössä, mitä itse tuotan. Sitten on tämä median luoma henkilöbrändi, mikä on sen kanssa aivan ristiriidassa ja pohjautuu täysin vuosien takaisiin kohuihin.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Martina Aitolehti biletti nakumekossa: asun hinta loksauttaa leuan lattiaan – kuva
- Helena Koivun varainkeruukampanjan keräämät kommentit ja kokonaissumma piilotettiin
- Erika Vikmanin lemmenlelulla kova hintalappu: ”Värinät ihan täydellisiä ja monipuolisesti pystyy…”
- Kasinorakastajan blogi: Syyskuun sykähdyttävimmät slotit!
- Antti Tuiskun yllätyspaljastus: ”Olen kaikessa hiljaisuudessani tätä kirjoittanut”
- Suvi Hartlin intiimeissä voimailupuuhissa Esko Eerikäisen kanssa – video
- Muistatko vielä maailman kuumimman vangin? Katso miltä hän näyttää tänä päivänä
- Jere Karalahti jakoi pöyristyttävän tekstin: ”Piti erota muijasta, että sai…”
- Esko Eerikäisen ulkonäkö muuttui pysyvästi – operaatiolla kova hintalappu
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!