Kuva: Instagram - Alexi Laiho
Edesmenneeltä Alexi Laiholta uutta musiikkia: ”Oli erittäin innoissaan näistä kappaleista”
Joulukuun lopussa 41-vuotiaana menehtyneen huippukitaristi Alexi Laihon viimeiseksi jäänyt yhtye Bodom After Midnight julkaisee Paint The Sky With Blood -nimisen EP:n 23. huhtikuuta.
Bodom After Midnight soitti ensimmäiset konserttinsa lokakuussa 2020 ja ehti levyttää Suomessa kolme kappaletta; Paint The Sky With Blood, Payback’s Bitch ja Where Dead Angels Lies (Dissection Cover).
– Kuten me muutkin, Alexi oli erittäin innoissaan näistä kappaleista eikä malttanut odottaa niiden julkaisua, joten olemme iloisia, että voimme täyttää hänen toiveensa. On sanomattakin selvää, että olemme otettuja ja ylpeitä siitä, että saimme olla mukana hänen viimeisessä luovassa työssään ja tuomme sen nyt kaikkien kuultavaksi juuri niin kuin hän halusikin, yhtyeen jäsenet tiedottavat.
– On aika päästää peto vielä kerran häkistä Alexin musiikin, perinnön ja miehen itsensä kunniaksi.
Laiho laulaa ja soittaa kitaraa kaikissa kolmessa kappaleessa. Muita jäseniä yhtyeessä ovat Daniel Freyberg, kitara ja Waltteri Väyrynen, rummut sekä Mitja Toivonen, bassokitara.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: HS julkaisi kitaristi Alexi Laihon kuolinilmoituksen – Kelli-puoliso ei päässyt siunaustilaisuuteen IS: Alexi Laihon ensimmäinen vaimo keskellä painajaista – ”Minut halutaan murhata”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”