Elina Gustafsson avautuu seksuaalisuudesta Ina Mikkolan podcastissa: ”Minuakin on laitettu kaappiin”
Uransa viime vuonna lopettanut huippunyrkkeilijä Elina Gustafsson, 29, vieraili toimittaja Ina Mikkolan Runkkarin ystäväkirja –podcastissa, jossa kaksikko keskusteli muun muassa seksuaalisista ennakkoluuloista ja seurustelusta.
Gustafssonia on usein kiitelty siitä rohkeudesta, jota hän on avoimesti homona urheilijana tarjonnut varsinkin samojen asioiden kanssa kamppaileville.
– Monet ehkä löytää itseään mun kautta. Herätän heissä sen ajatuksen, että on muutakin kuin mies ja nainen heterosuhteet, Gustafsson kertoo saamastaan palautteesta.
Entisenä huippu-urheilijana Gustafsson tietää, että urheilun maailmassa tullaan todella jäljessä suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin.
– Minuakin on laitettu kaappiin ja sanottu, että ole mitä vaan, mutta ole sitä kotonasi. Äläkä puhu siitä lehdissä, Gustafsson muistelee.
– Se tuntui kamalalta ja siksi olinkin entistä enemmän esillä.
Gustafsson ei ole koskaan noudattanut moisia ohjeita ja kun ensimmäinen valmentaja kehotti aikoinaan olemaan sekoittamatta mitään poikaystäviä urheiluun, hän vain myhäili itsekseen.
– Ajattelin vaan, että onneksi se ei kieltänyt tyttöystäviä, Gustafsson nauraa.
Unelma vapaasta parisuhteesta
Mikkola tiedustelee, mitä nykyään sinkkuna viihtyvä Gustafsson toivoisi tulevaisuuden kumppaniltaan.
– Itsenäisyyttä, vapautta ja luottamusta. Haluaisin suhteen, joka ei tunnu suhteelta. Molemmilla olisi omat elämät, mutta voitasiin pitää kivaa ja seikkailla yhdessä.
Gustafssonin mukaan haastavinta ihmissuhteissa onkin juuri vapautta estävä mustasukkaisuus.
– Enää en salli mustasukkaisuutta. Olen kärsinyt koko elämäni ajan mustasukkaisuudesta mua kohtaan. Mulle on tärkeää olla vapaa ja mustasukkaisuus kahlitsee. Ketään ei voi omistaa.
Mikkola kysyy myös mitä Gustafsson on vastannut Runkkarin ystäväkirjan intiimeihin kysymyksiin ja tiedustelee muun muassa millainen olisi täydellinen suudelma.
– Pehmeät ja herkulliset huulet, isolla tunnelatauksella, ah! Gustafsson kuvailee antaumuksella.
Lue myös:
Elina Gustafsson esitteli mekkoon pukeutuvan alter egonsa Ina Mikkolan podcastissa: ”Orvokki on villi ja vapaa supersankari”
Riku Rantalalta yllättäviä seksipaljastuksia Ina Mikkolan podcastissa: ”Olen runkannut jokaisessa maassa, missä olen käynyt”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan