Kuva: Instagram, elizabethhurley1
Elokuvatuottaja Steve Bing on kuollut – Elizabeth Hurley muistaa ex-miestään koskettavasti
Steve Bing menehtyi oman käden kautta 22. heinäkuuta vain 55-vuotiaana.
Amerikkalainen bisnesmies ja elokuvatuottaja Steve Bing muistetaan muun muassa Kangaroo-Jack-elokuvan tuottajana sekä englantilaisen näyttelijän ja mallin Elizabeth Hurleyn ex-miesystävänä. Suhteesta syntyi nyt jo 18-vuotias Damian-poika.
Amerikkalaismedioiden mukaan Bing hyppäsi Los Angelesissa 27. kerroksessa sijainneen asuntonsa ikkunasta, uutisoi Mirror.
Elizabeth Hurley julkaisi Instagramissa koskettavan tekstin sekä useita kuvia miehensä muistolle.
– Olen uskomattoman surullinen, ettei ex-mieheni Steve ole enää kanssamme. Tämä on kauhea päätös.
Hurley kirjoittaa, että parin yhteinen aika oli onnellista ja vaikka he kävivät läpi myös vaikeampia aikoja, hyvät ja upeat muistot ihanasta ja kiltistä miehestä merkitsevät eniten. Parin välit olivat viime vuoden aikana jälleen lähentyneet.
– Puhuimme viimeksi poikamme 18-vuotissyntymäpäivänä. Tämä on musertava uutinen ja kiitän kaikkia ihanista viesteistä, Hurley kiittää.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä. Myös Hurleyn ja Bingin Damian-poika jakoi oman kirjoituksensa Instagramissa kauniin kuvan kera. – Kiitos sydämestäni kaikille jotka ovat ottaneet yhteyttä. Tämä on outoa ja hämmentävää aikaa ja olen kiitollinen, että ympärilläni on ilmiömäinen perheeni ja ystäväni, Damian kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta