Kuva: Instagram @emmakimilainen
Emma Kimiläinen koki lapsena rajua uhkailua kilparadalla: ”Leikkaan sinulta s**tana letin”
Suomen menestynein naiskilpakuski Emma Kimiläinen-Liuski, 31, vieraili Formula 1 -aiheisessa Shikaani-podcastissa kertomassa urastaan autourheilun parissa.
Emman lapsuudessa autourheilu oli koko perheen harrastus, johon Emmakin ajautui jo 3-vuotiaana. Ensimmäisen karting-kilpailunsa hän ajoi vain 5-vuotiaana. Hän osasi jo tuolloin analysoida hyvin mitä autossa tulisi säätää, jotta se toimisi paremmin.
– Olin jo kuuden vanhana nopeampi kuin vanhempi veljeni ja rohkeampi ajaja. Olin myös radalla rämäpäinen, eikä minua kiinnostanut mitä muut ajattelevat, Emma kertoo Podcastissa.
Emma sanoo kypsyneensä varhain. Samalla häneen myös luotettiin jo varhaisessa vaiheessa.
– Olen saanut hyvät valmiudet elämään ja meidän perheessä sai kasvaa juuri sellaiseksi kuin on. Olen jo 14-vuotiaana kiertänyt maailmalla yksin. Lentänyt esimerkiksi Italiaan ja sitten minulla on ollut joku puhelinnumero mihin soittaa, jos en ole tiennyt kuka siellä on vastassa.
Emma koki aina kuuluvansa ajoradalla porukkaan ja pääsääntöisesti meininki oli rentoa ja hauskaa. Naiskuljettajana hän kuitenkin kohtasi jo lapsuudessa pöyristyttäviä ennakkoluuloja.
– Muutamia esimerkkejä on, kun tajusin tämän olevan jonkun mielestä outoa, että kilpailen naisena poikien kanssa.
Yksi tapahtuma on jäänyt Emman mieleen tämän ollessa ajamassa testiajoa Forssassa noin 6-vuotiaana. Hän ohitti radalla paikallisen pojan, joka jäi varikolle odottamaan nähdäkseen, kuka hänet ohitti.
– Otin punaisen kypärähuppuni päästä, heilautin hiuksia ja sen kundin ilme oli ihan huikea. Se parahti itkemään ja sanoi isälleen, että ”iskä, se oli tyttö”. Ihmettelin siinä vaan, että mikä tuota vaivaa, Emma muistelee.
Toinen Emman muistoista liittyy kilpaurheilua harrastavien lasten vanhempiin, jotka usein ovat niitä pahimpia huutelijoita. Erään Ylivieskassa järjestetyn ajokilpailuun osallistuneen pojan isä uhkaili vain 10-vuotiasta Emmaa karulla tavalla, kun hän ohitti tämän testiajossa.
– Se isä oli hyvin sitoutunut poikansa uraan ja siihen, että hänestä tulisi seuraava Kimi Räikkönen. Hän pysäytti minut ja tuli ihan siihen viereen. Katsoi minua sieltä ylhäältä alaspäin, otti minun letistä kiinni, näytti sivuleikkureita ja sanoi, että ”v**tu vielä kerran kun ohitat minun pojan, niin leikkaan sinulta saatana letin.”
Vaikka Emma ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, hän kertoi siitä vanhemmilleen, jotka pitivät miehelle puhuttelun asiasta.
– Ehkä siitä sai vielä enemmän tahdonvoimaa näyttää, eikä muiden sanomiset ole minua koskaan kiinnostaneet.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Promoottori Kalle Keskinen avautuu ulosajostaan ja huumeiden käytöstään: ”Tätä kadun” Vappu Pimiä 20 vuotta viihdebisneksessä! Kritisoi tylyä kommentointia alasta: ”Huutajille sanoisin, että tulkaa kokeilemaan!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!