Eppu Normaalin kitaristi Pantse Syrjä tänään oikeudessa – kiistää pahoinpidelleensä ex-vaimonsa
Eppu Normaali -yhtyeen kitaristia Mikko ”Pantse” Syrjää vastaan nostettiin syyte vuonna 2018 ex-vaimonsa Kirsi-Kaisa Sinisalon pahoinpitelystä.
Pantse kiisti syytökset, mutta hänet tuomittiin kuitenkin syylliseksi ja sai rangaistukseksi 60 päivää ehdollista vankeutta, sekä joutui maksamaan 4 000€ vahingonkorvauksia.
Pantse teki tuomiosta valituksen hovioikeuteen ja käsittely alkoi tänään Turussa. Ilta-Sanomat tavoitti miehen ennen käsittelyn alkua.
— Minulle oli selvää, että asiaa ei tutkittu eikä tulkittu, ja todisteista tehtiin vääriä johtopäätöksiä. Valittaa tietysti piti, hän sanoi.
Pantsen veli ja Eppu Normaali -yhtyeen keulahahmo ja laulaja Martti Syrjä ei ollut tällä kertaa veljensä tukena oikeudessa, toisin kuin viime käsittelyissä.
— He varmasti uskovat, että pärjään ilman heitä, sanoi Pantse bändijäseniensä poissaolosta.
Pantse ja Kirsi-Kaisa olivat naimisissa 22 vuotta ja he erosivat vuonna 2017. Heillä on liitostaan poikalapsi.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Stefan Therman julkaisi herkän kuvan Sofia Belórfin kanssa lemmenlomalta: ”Rakastan sinua”
Duudsoneiden Jarppi avautuu Posse-sarjan suositusta haasteesta: ”Yritän hallita mieltäni, etten koe totaalista hermoromahdusta”
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys