Kuva: Instagram Erika Vikman
Erika Vikman kertoo Ina Mikkolan podcastissa häpeästä: ”Se on asia, josta haluan puhua”
Syntisen ihana popin kuningatar Erika Vikman, 28, vieraili toimittaja Ina Mikkolan Runkkarin ystäväkirja -podcastissa ja kertoi uusimman kappaleensa synnystä sekä häpeästä.
Vikmanin matka entisestä tangokuningattaresta Suomen syntisimmäksi laulajaksi alkoi vuoden 2020 Uuden Musiikin Kilpailun kappaleesta Cicciolina, joka sai Vikmanin ulos kuorestaan ja näyttämään todellisen minänsä.
– Minulla ei ollut aiemmin sitä kanavaa, miten olisin päästänyt ulos sen kaiken mitä minun sisäisessä maailmassa on. Minulta puuttui väylä, miten olisin voinut näyttää todellisen minäni ja ajatukseni, Vikman kertoo.
Cicciolina aiheutti kuulijoissa monenlaisia tunteita. Vikmanille itselleen se on voimakappale, kuten myös monelle fanille, mutta osa epäili Vikmanin joutuneen musiikkibisneksen setämiesten uhriksi.
Vikman on kertonut aiemmin saaneensa Instagramissa viestin, jossa sanottiin, että ”toivottavasti et joudu katumaan, että suostuit tällaiseen”. Vikman vastasi saamaansa viestiin, ettei ole suostunut mihinkään, vaan muut suostuivat siihen, mitä hän halusi.
– Jos olet naisellinen nainen, joka tykkää korostaa muotojaan ja käyttää korkokenkiä se nähdään usein, että on painostettu tekemään niin, Vikman ihmettelee.
– Ihmisten on vaikea hyväksyä, että tämä voi olla naisen omaa fantasiaa ja hän toteuttaa sitä omaksi ilokseen. Se on asia, josta haluan puhua ja edustaa sitä naista.
Vikman haluaa viestittää omalla seksikkäällä olemuksellaan sitä, että on nainen, joka esittelee klassisia piirteitään ylpeästi ilman häpeää ja uusin kappale käsittelee juuri tätä häpeän aihetta ja sen mukanaan tuomia lieveilmiöitä.
– Olen saanut somessa palautetta varsinkin itseäni vanhemmilta ihmisiltä, että he potevat myötähäpeää minua kohtaan ja haluttiin tehdä sitten tästä teemasta laulu.
– Tällä kappaleella halutaan vapauttaa ihmiset erilaisista häpeän aiheista.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Vikmanin uusi kappale Häpeä julkaistaan perjantaina 9. huhtikuuta 2021. Lue myös: Erika Vikman paljastaa Ina Mikkolan podcastissa seksifantasiansa ja -lelunsa: ”Olen kokeillut erilaisia pitkin elämääni” Erika Vikman poseeraa seksikkäänä pinkissä uimapuvussa – pulahti rohkeasti avantoon: ”Syntisen söpö!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla