Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
Erika Vikman esiintyi äskettäin Ikaalisissa, jossa hänen yllään nähtiin poikkeuksellinen esiintymisasu.
– Tilasin tän asun suomen latex-kuningattarelta Tiina Rikalalta pari vuotta sitten. Tämän asun tarkoitus oli suututtaa kansa esityksessäni Urheilugaalassa-23, Erika paljastaa somekanavallaan.
Matkaan tuli kuitenkin muuttuvia tekijöitä.
– Bookkasin esitykseeni tankotanssin MM-tason esiintyjän extrakorkealla tangolla ja asuni valmistuttua tajusin että fuck. Latexia kiillotetaan liukuvoiteen kaltaisella aineella, eli mulla ei olisi mitään asiaa mennä lähellekkään tuota shown moniin metreihin kohoavaa tankoa tai sieltä liukuu maailmanmestari niskaan ennen kuin biisi edes alkaa, Erika toteaa ja jatkaa:
– Asu sivuun ja tilalle itse tuunaamani vaatimattomuus.
Punaista asua ei olla nähty aiemmin keikoilla.
– Seuraava kysymys onkin, miksi tämä upea teos, piece of art, on ollut 2 vuotta kaapin uumenissa.
Suosikkilaulaja paljastaakin kärsivänsä aistiyliherkkyydestä.
– No siksi, että yksi monista aistiyliherkkyyksistäni on sellainen, että en siedä kumin/latexin hajua. (Lapsena sen huomasin, kun ilmapallot saivat voimaan pahoin ja vieläkin vihaan ilmapalloja). Olen ajatellut, että en todellakaan pysty tekemään kokonaista keikkaa kyseisen tuoksun lähellä.
Erika ei kuitenkaan antanut periksi, vaan päätti viimein laittaa latex-asun ylleen.
– Eilen kuitenkin päätin uhmakkaasti haastaa aistini ja voittaa edes osan tästä hajukammosta. VOITIN mutta helppoa tää ei tule nyt sitten olemaan.
Erikan someseuraajat olivat innoissaan asusta ja ylistivät sitä upeaksi.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan