Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
Artisti Erika Vikman julkaisi tiistaina (27.5.) Euroviisujen jälkeisiä tunnelmia käsittelevän julkaisun Instagramiinsa, jossa hän puhui suunsa puhtaaksi kokemuksistaan tuoreena viisukilpailijana. Euroviisukupla oli Erikan elämän parasta ja vaikeinta aikaa.
Toukokuun puolivälissä Euroviisulavan valloittanut Erika kertoi kuulleensa huhua Euroviisujen jälkeen alkavasta masennuksesta. Nyt Euroviisut läpikäyneenä hän kertoo potevansa sitä myös.
– On aika outoa palata arkeeni, Erika kirjoittaa julkaisussaan.
Erikan kertoo venyttäneensä rajojaan sekä laittaneensa kaikkensa peliin Euroviisuja varten. Hän kertoo tehneensä valtavasti töitä kilpailun eteen, ja kokee sen olleen täysin sen arvoista.
– Huolimatta siitä rumasta tosiasiasta, että suomalainen media yritti saada minut alas suurimman osan ajasta, Erika kirjoittaa.
Erika kokee Euroviisumatkan kasvattaneen häntä pop-artistina enemmän kuin hänen viimeisen 10 vuoden uransa on tehnyt.
Erika antoi suomalaisten medioiden lisäksi kuittia myös Euroopan yleisradiounionille, joka kielsi Erikaa esiintymästä Euroviisuissa pakarat paljastavassa asussa.
– Enää kukaan ei peitä p*rsettäni! Erika tokaisee julkaisunsa kommenteissa.
Erikan mukaan parasta matkassa oli hänen saamansa uudet fanit ja seuraajat.
– Te sukelsitte tutkimaan maailmaani avoimin mielin, olette tukeneet minua sekä lähettäneet rakkautta ja antaneet inspiraatiota, Erika tunnustaa faneilleen vapaasti suomennettuna.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda