Esko Eerikäinen koki nuorella iällä suuren menetyksen – jakoi koskettavan julkaisun: ”Onneksi muistot ovat ikuisia”
Tanssijana, radiojuontajana ja tv-kasvona koko kansalle tunnetuksi tullut Esko Eerikäinen menetti isänsä vain 12-vuotiaana.
Eerikäinen on kertonut isänsä traagisesta kuolemasta avoimesti omalla Instagram-tilillään. Eerikäinen asui tapahtumien aikaan isänsä puolen sukulaisten luona Suomessa, kun muu perhe oli äidin kotimaassa Kolumbiassa.
Tammikuussa 2021 Eerikäinen avautui hetkestä, jolloin sai tietää isänsä menehtyneen.
– Tänään 35 vuotta sitten heräsin pakkasaamuna ja muistan kun sukulaiset, joiden luona asuin pyysivät minua hetkeksi työhuoneeseen, Eerikäinen kirjoitti kahden vuoden takaisessa Instagram-postauksessaan.
– Tiesin heti, että jotain on tapahtunut. Isäni oli kuollut.
– Muistan tarkkaan sen päivän, itkin lohduttomasti… Jossain vaiheessa lähdettiin serkkujen kanssa hiihtämään ja muistan, kuinka itkin koko lenkin ajan.
Valitettavasti Eerikäinen ei päässyt osallistumaan isänsä hautajaisiin, jotka pidettiin isän aiemmin esittämän toiveen mukaisesti Kolumbiassa. Haudalla Eerikäinen on käynyt kolme kertaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tänä vuonna Eerikäisen isän kuolemasta on kulunut 37 vuotta. Eerikäinen julkaisi keskiviikkona 18. tammikuuta Instagramiin koskettavan julkaisun, jonka ohessa hän muistelee rakasta isäänsä.
– Tänään taas yksi vuosi lisää. Onneksi muistot on ikuisia, Eerikäinen muotoilee sydänemojin kera.
Tekstinsä perään Eerikäinen on lisännyt aihetunnisteen #papa. Hän on myös julkaissut kuvan ihostaan, johon on tatuoitu edesmenneen isän nimi, syntymä- ja kuolinpäivä sekä risti.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Esko Eerikäinen koki tuskallisen eron – sydänsuru musersi miehen: ”Suhde päättyi per**elleen”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Tässä on Ansku Bergströmin uusi rakas – paljasti vihdoin kultansa kasvot
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Vau! Sara Sieppi rohkeassa raskaustyylissä