Vuoden 2021 Miss Suomeksi kruunattu Essi Unkuri kertoi eilen maanantaina (8.5.) raskaasta tilanteesta omalla Instagram-tilillään. Unkuri julkaisi Instagramin Stories-osioon kuvan, jossa hän poseeraa kameralle itkuisen näköisenä. Koskettavassa otoksessa Unkuri silmät ovat turvonneet punaisiksi ja poskilta valuu kyyneleitä.

Toisessa julkaisemassaan kuvassa Unkuri suukottaa hänen ja Viljami-rakkaan yhteistä Hertta-koiraa. Päivityksensä ohessa Unkuri kertoo leikkauksesta, jonka he päättivät toteuttaa Hertalle pitkän harkinnan jälkeen.

– Hertalla on tosi pahat juoksut, jotka toistuu vähintään kolme kertaa vuodessa. Siksi päätettiin sterilisoida Hertta, jotta hänen ei tarvitse enää kärsiä kovista kivuista ja henkisesti huonosta voinnista, Unkuri kirjoittaa Stories-osiossaan.

Kesken toimenpiteen Hertalta löydettiin yllättäen patti, joka poistettiin ja vietiin patologille tutkittavaksi. Ikävä löydös on ymmärrettävästi herättänyt suurta huolta Unkurissa. Hän kertoo pyrkivänsä silti pysymään mahdollisimman myönteisenä asian suhteen.

– Yritän olla murehtimatta ennen kuin sille annetaan mitään syytä, nainen toteaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Unkuri on jakanut seuraajilleen myös yleisesti leikkauksen jälkeisiä tunnelmiaan. Hän iloitsee siitä, että kaikki meni pattia lukuunottamatta hyvin.

– Jotenkin oman lemmikin sterilisointipäätöksen tekeminen on todella vaikeaa, koska ei päässyt tietenkään kysymään toiselta, että ”onko sulle ok”. Välillä on vain pakko tehdä päätöksiä toisen puolesta, jotka tietää, että ovat sille parhaaksi, Unkuri pohtii.

– Olen niin herkkis tällaisten asioiden kanssa, etten ole osannut tehdä sellaista päätöstä. Pakko se oli tehdä, hän summaa.

Loppuillan Essi, Viljami ja Hertta viettivät kotisohvalla rauhassa lepäillen. Hertta-koiralla alkoi leikkauksen myötä parin viikon sairausloma.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Lue myös:

Essi Unkuri murtui itkuun televisiossa – kommentoi nyt Farmi-kokemustaan: ”En tiennyt mitä odottaa”

Essi Unkuri paljastaa rajun totuuden Selviytyjät-kulissien takaa – loukkaantui pahasti ja pudotti runsaasti painoa!