
Hän voitti MasterChef Suomi -sarjan – ”Olo on vieläkin hieman käsittämätön”
MTV3-kanavan suosittu MasterChef Suomi -ohjelma päättyi tiistaina Petra Väänäsen voittoon. Väänänen nappasi voitollaan tulikuuman MasterChef-tittelin ja 10 000 euron arvoisen rahapalkinnon. Finaalissa häntä vastaan kokkasi Olli Ahola-Luttila. Kaksikon välinen finaalikokkaus oli tasainen. Petra vei finaalin pistein 77–76. MasterChef-keittiössä annokset tuomaroi kolmikko Helena Puolakka, Kari Aihinen ja Henri Alén.
Finaalitehtävässä Petra ja Olli saivat eteensä koko heidän MasterChef-matkansa varrelta kootun reseptikirjan, jonka viimeiset sivut olivat vielä tyhjät. Noille sivuille kokkikaksikon oli taiottava kolmen ruokalajin menu – alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.
Petran voittoisa menu koostui kampasimpukkatartarista, sienillä täytetystä piikkikampelasta ja vaaleanpunainen geisha -nimisestä jälkiruuasta, joka sisälsi muun muassa mansikkasorbettia ja piimämantelikakkua.
Petra summaa voittotunnelmien olleen voiton ratkettua – ja yhä olevan – aivan huikeat.
– Olo on vieläkin hieman käsittämätön, pitää itseään nipistää, Petra kertoo kanavan tiedotteessa.
– MasterChef oli unelmien täyttymys ja oppimismatka, joka kehitti muun muassa paineensietokykyä, sekä ruoanlaittotaitoja. Opin paljon niin kilpailijoilta kuin tuomareilta. Jokainen päivä oli yllätys, jossa pääsi todella testaamaan luovuutta ja omia taitoja. MasterChef oli upea matka, joka jää mieleeni ja antaa voimaa loppuelämäkseni, hän jatkaa.
Nuori kokki kertoo, että voitto todisti hänelle sen, että on mahdollista saavuttaa omat tavoitteet, jos harjoittelee ja uskoo omaan tekemiseen.
– Lähdin kuvausten jälkeen opiskelemaan kokiksi ja olen ylpeä tulevasta urasta ruoan parissa. Yhden jakson innoittamana päädyin myös Nomaan työharjoitteluun, jossa pääsin kehittämään ammatillisia taitoja. Perustin lisäksi siskoni kanssa yrityksen. MasterChefistä jäi myös ihmisiä elämääni, jotka suhtautuvat ruokaan yhtä intohimoisesti kuin minä. Kaikki olisivat ansainneet voiton. Odotan innolla mitä kaikkea elämä tuo eteen, Petra sanoo.
Lue myös:
Patrik on MasterChef 2020 -voittaja – kohtasi ohjelman aikana yllättävän ongelman lähipiirissä!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Hanks-Juccin sai järkyttäviä uutisia – diagnoosi osoittautui virheeksi: ”En ota enää yhtäkään päivää itsestäänselvyytenä”
- Antti Tuisku käynnistelee uutta uraa Espanjassa – ”Roolini tulee olemaan taustajoukoissa mahdollistajana”
- Essi Unkuri paljastaa Selviytyjät-sarjan karut seuraukset – sai ikäviä vammoja: ”Ne mätänivät”
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- Syövän kanssa kamppaileva Jucci Hellström avoimena voinnistaan – ”Sain todella pahoja uutisia”
- IS: Iida Ketola joutui sarjaraiskaajan uhriksi – syytetyn taksikuskin lopullinen tuomio vihdoin selvillä
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!
- Riku Rantala avautuu perheensä suuresta surusta – ”Sepp ei ehtinyt täyttää neljää vuotta”
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Katso kuvat! Kiira Korpi myy henkeäsalpaavalla näköalalla varustettua asuntoaan
- IS: Iida Ketola joutui sarjaraiskaajan uhriksi – syytetyn taksikuskin lopullinen tuomio vihdoin selvillä
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Hanks-Juccin sai järkyttäviä uutisia – diagnoosi osoittautui virheeksi: ”En ota enää yhtäkään päivää itsestäänselvyytenä”
- Lemmenlomalta palannut Erika Vikman julkaisi romanttisen videon – ylistää avoimesti lääkärirakastaan