Harry Potter -tähti myöntää olleensa vuosikymmeniä koukussa huumeisiin – ”Toivoin jopa läheisteni kuolemaa”
Isaacs sai lopulta kiskottua itsensä irti päihderiippuvuudesta.
Brittiläinen näyttelijä Jason Isaacs, 57, avautui hiljattain The Big Issuelle vuosikymmeniä kestäneestä päihderiippuvuudestaan. Isaacs tunnetaan parhaiten Harry Potter -elokuvien Lucius Malfoyna. Hän näytellyt myös Isku Mogadishuun ja Patriot -elokuvissa sekä Kapteeni Koukkua Peter Pan -elokuvassa.
Liverpoolissa lapsuutensa viettänyt Isaacs aloitti juomisen jo 12-vuotiaana, perheen muutettua Lontooseen. Vähitellen hän päätyi myös huumeiden käyttäjäksi. Alkoholismi ja huumeiden käyttö jatkui vuosikymmeniä varjostaen lahjakkaan näyttelijän uraa.
Pahimmillaan, ennen raitistumistaan Isaacs toivoi jopa läheistensä kuolevan, jotta hänellä olisi syy istua yksin ja vetää huumeita. Nykyään mies on raitis ja erittäin kiitollinen siitä.
– Luulen, että 16-vuotias minä olisi yllättynyt siitä, että olen nykyään kunnossa. Että onnistun löytämään onnellisuuden yksinkertaisista asioista. En aina, enkä täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin, Isaacs kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Isaacs on naimisissa dokumenttiohjaaja Emma Hewittin kanssa ja parilla on kaksi 2000-luvulla syntynyttä tytärtä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus