Harryn ja Meghanin Archie-poika täyttää tänään vuoden – Näin synttäreitä juhlitaan
Harry ja Meghan suunnittelivat pienet ja intiimit juhlat Archien ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi.
Lasta ei olla nähty julkisuudessa sen jälkeen, kun Meghan kuvattiin pojan kanssa Vancouverin saarella, ja aviopari onkin päättänyt pitää pojan poissa julkisuudesta.
Huhu kertoo, että Harry ja Meghan suunnittelevat pojan kuvan julkaisemista tänään syntymäpäivän kunniaksi – se jää kuitenkin nähtäväksi.
Vanity Fair raportoi, että perheen kerrotaan viettävän ”taianomaista” aikaa Los Angelesissa. Archien syntymäpäiväjuhlat vietetään tiukasti karanteenissa, eikä poika näe välttämättä edes isoäitiään, joka asuu lähellä.
— He ottavat karanteenin todella vakavasti, he eivät ole tähän mennessä nähneet vielä ketään, ei edes Meghanin äitiä, kertoo avioparin ystävä.
Harrylla ja Meghanilla on taloudenhoitaja ja lastenhoitaja, mutta Meghan aikoo leipoa itse Archien kakun. Meghanin kerrotaan olevan erittäin tarkka poikansa syömisistä, jolla on sokeriton ja orgaaninen ruokavalio.
Los Angelesiin muuton jälkeen Harry ja Meghan on kuvattu useasti kävelylenkeillä koiran kanssa, mutta Archie on pidetty poissa kameroiden edestä. Pariskunta haluaa pojallensa normaalin lapsuuden, jota Harry itse ei koskaan päässyt kokemaan.
Harry, Meghan ja pieni Archie-vauva Kapkaupungissa viime vuoden syyskuussa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täällä.
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta