Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan kitkuttelevat Kalifornian auringon alla pienemmillä taloudellisilla resursseilla kuin toivoivat.
Syynä ovat kaatuneet tai huonontuneet diilit. Esimerkiksi Harryn ja Meghanin diili podcasteista Spotifyn kanssa kaatui ilmeisesti siihen, että julkaisukelpoista tuotantoa ei saatu aikaan.
Netflixin kanssa Harry ja Meghan saivat kuitenkin sopimuksensa uusittua, vaikka diili ilmeisesti pienenikin.
Kun Sussexin pariskunta on saanut kritiikkiä Meghanin lifestyle-sisällöistä ja uusien tuotantojen suunnittelu on ollut hankalaa, he ovat olleet melkoisen paineen alla. Nyt he ovat kuitenkin löytäneet tukea uuteen projektiinsa – oman poikansa Archien, 6.
The Telegraph raportoi elokuussa, että parin yhtiö Archewell Productions tuottaa dokumentin ugandalaisesta Masaka Kids -ryhmästä.
Harry ja Meghan löysivät Masaka Kidsin aikanaan, kun he yhdessä Archien kanssa katselivat ryhmän somevideoita koronarajoitusten aikana vuosikymmenen alussa.
– Meghan ja Harry katsoivat videoita säännöllisesti Archien kanssa kotona. He olivat Masaka Kidsin ihailijoja ennen kuin elokuvaprojekti tuli heille vuonna 2023, pariskunnan tiedottaja kertoo Telegraphille.
Tulevan dokumentin nimi on Masaka Kids, A Rhythm Within, ja sen kerrotaan kuvaavan ”ugandalaisista orpolapsista, jotka ovat muuttaneet vaikeudet iloksi tanssimalla”.
– Ugandassa Masakan alueella, jossa aids-kriisin varjot yhä vaanivat, pieni orpokoti muuttuu toivon majakaksi, dokumentin kuvaus kertoo.
Harry ja Meghan eivät osallistuneet kuvauksiin eivätkä matkustaneet Ugandaan.
– He kuitenkin jo tiesivät lapset viraalivideoistaan ja rakastuivat heidän syvempiin taustoihinsa, tiedottaja kertoo Telegraphissa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä