Kuva: AOP
Harryn ja Meghanin luksuskoti toistuvasti turvallisuusuhkien kohteena – poliisi vieraillut paikalla jo yhdeksän kertaa
Vajaa vuosi sitten kuninkaallisesta elämästään vetäytyneet prinssi Harry ja herttuatar Meghan ovat asuneet vajaan vuoden Kalifornian Montecitossa, josta he ostivat hulppean miljoonakartanon julkkisten suosimalta alueelta.
Pari antoi aiemmin Oprah Winfreylle haastattelun, jossa Meghan kertoi avoimesti, etteivät kuninkaalliset halunneet tehdä heidän pojastaan Archiesta prinssiä ja perheen vetäydyttyä kuninkaallisesta elämästä heidän on myös hoidettava kaikki turvallisuuteen liittyvät kulunsa itse.
Päätöksellä on ollut seurauksensa. Perheen Monteciton kiinteistölle on jouduttu soittamaan poliisi peräti yhdeksän kertaa sen jälkeen kun perhe viime vuoden heinäkuussa muutti kartanoonsa.
Santa Barbaran piirikunnan sheriffintoimiston mukaan tapauksista neljä sattui heinäkuussa 2020. Avunpyyntöjä on ollut myös elokuussa, marraskuussa ja joulukuussa sekä viimeisin tammikuussa.
Esimerkiksi joulukuussa Ohiosta saapunut mies yritti tunkeutua kartanon maille jouluaattona sekä tapaninpäivänä, jolloin hänet viimein myös pidätettiin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Helena Koivulta yllättävä avautuminen: ”Vankilaa en ehkä jaksaisi”