Kuva: MTV Pressi
Harvinainen kuva! Urheilutoimittaja Mervi Kallio poseeraa miehensä kanssa – pariskunta pitänyt yhtä jo liki 29 vuotta
MTV Sportin urheilutoimituksessa työskentelevä Mervi Kallio, 43, on julkaissut Instagram-tilillään harvinaisen yhteiskuvan aviomiehensä, Jonin, kanssa. Pariskunta on ollut yhdessä lähes 29 vuotta, mutta heistä nähdään harvoin yhteiskuvia julkisuudessa.
Kuvajulkaisulla Kallio juhlistaa kaksikon häävuosipäivää. Yhteisiä avioliittovuosia on takana jo 14.
– Lähes 29 vuotta yhdessä ja 14 vuotta naimisissa. Hyvää hääpäivää rakkaani, Kallio on kirjoittanut suloisen pusukuvan oheen.
Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä. Harvinainen yhteiskuva on saanut Kallion seuraajat ihastumaan, ja moni onnitteleekin pitkään yhdessä ollutta pariskuntaa kommenteissa. – OMG! Te ootte kyllä. Monia armorikkaita vuosia jatkossakin, toivottelee muun muassa juontaja Vappu Pimiä. – Tämä on ihanaa. Onnea! Teistä saa toivoa ja hyvää mieltä, ihastelee eräs seuraajista.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. Formulatoimittajana työskentelevä Kallio kertoi kesällä Ilta-Sanomien haastattelussa, että koronakeväänä hänelle jäi tavallista enemmän aikaa olla miehensä kanssa, sillä F1-kisakalenteri tyhjeni pandemian myötä. – Tykkäämme treenata yhdessä, joten nyt on ollut aikaa tennikselle ja golfille sekä myös ystävien tapaamiselle. Nämä ovat tietysti aivan ihania asioita, Kallio totesi IS:lle.
Jos upotus ei näy, katso kuva täältä. Tavallisesti Kallio matkustaa formulakisojen perässä pitkin maailmaa, joka tuo tiettyjä haasteita avioliittoon. – Totta kai tämä vaatii äärimmäistä luottamusta. Myös mieheni teki aiemmin reissutyötä, joten meillä on kokemusta tästä puolin toisin jo pitkältä ajalta, Kallio kertoi IS:lle. – Nyt keväällä olemme olleet sattuneesta syystä paljon saman katon alla, ja onkin ollut ihana huomata, kuinka hyvin toisen kanssa viihtyy edelleen, hän totesi kesällä. Lue myös: Salkkarit-tähti Emil Hallberg yhteiskuvassa fitness-rakkaansa kanssa – katso söpö kuva! Vau! Nicole Scherzingerin uusi hiustyyli nuorentaa – ”Näytät paremmalta kuin 10 vuotta sitten” Seiska: Salkkarit-tähti Joonatan Suviselle ehdollista vankeutta petoksesta – salattu rötöstausta paljastui
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen