
Heikki Paasosen jääräpäisyys johti hurjaan rääkkiin – Marita-rakkaalta tyhjentävä kommentti: ”Sinänsä tosi sympaattista”
Hiihtämisestä innostunut juontaja Heikki Paasonen julkaisi Instagram-tilillään kuvan ladulta ja paljasti eksyneensä pahemman kerran. Miehen oli tarkoitus sivakoida vain nopea lenkki, mutta pian hän huomasi eksyneensä aivan väärille laduille.
– Olen yhdistelmä äitini suunnistustaitoja ja isäni itsepäisyyttä. Siksi huomaan usein hiihtäväni tuntemattomilla laduilla tuplasti aikomani matkan. Tänään kolmen vartin pikalenkin sijaan meni sitten kirpsakassa parinkympin pakkasessa vähän vajaa kaksi tuntia, kun ”onhan tää nyt jumalauta oikea suunta”, Paasonen kirjoittaa kuvatekstissä.
Onneksi Paasonen kuunteli hiihtolenkillään sattumalta aiheeseen sopivaa äänikirjaa nimeltä Saatan olla väärässä.
– Nimittäin siinä kohtaa kun myöntää itselleen erehtyneensä, matkaa on enää puolet jäljellä. Suosittelen kaikille kaltaisilleni toopeille. Monella tasolla.
Paasosen kihlattu Marita Alatalo kommentoi miehensä julkaisua tyhjentävästi.
– Tää oli sinänsä tosi sympaattista, koska oikealle reitille pääsemiseen sun olis pitänyt kääntyä vain kerran. Käännyit kyllä, mutta väärään suuntaan, Marita kirjoitti.
– Ei huudella siellä takarivissä! Paasonen vastasi kihlatulleen.
Julkaisu on kerännyt runsaasti kommentteja ja neuvoja samaan tilanteeseen joutuneilta kohtalotovereilta.
– Me aina todetaan, että ei me eksytty mentiin vaan pidempi reitti.
– Olisiko aihetta ladata joku näppärä karttasovellus puhelimeen?
– Tärkeintä on matkanteko, ei päämäärä…
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Tuore isä Heikki Paasonen julkaisi suloisen juhannuskuvan: ”Juhlittiin laskettua aikaa porukalla”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!