Helena Koivu jakoi salaisia asiakirjoja: näin erorahojen ja omaisuuden piti jakautua
Helena Koivu paljasti lisää ex-miehensä Mikko Koivun kanssa tehdystä avioehdosta.
Helena ja Mikko Koivun erosaaga otti lisäkierroksia viime viikolla, kun Helena julkaisi videomateriaalia Turun kakskerrassa sijaitsevalta huvilalta.
Tilanne huvilalla äityi lopulta niin pahaksi, että paikalle hälytettiin poliisit, vaikka Helena kertoo olevansa oikeutettu vierailemaan talolla omistusosuutensa vuoksi.
Helena jakoi Instagramin -tarinat osiossa myöhään eilen (19.11) kuvia erosopimuksesta.
Helenan jakamassa sopimuksessa sanotaan, että Mikko Koivu on velvollinen hankkimaan Helenalle vähintään 500 000 euron arvoisen asunnon. Lisäksi paperissa todetaan, että mikäli asunnon hankintahinta on alle 500 000 euroa niin Mikko Koivu maksaa lopun osan summasta rahana.
Helenan jakamassa sopimuksessa sanotaan, että Mikko Koivu on velvollinen maksamaan Helenalle 100 000 euroa kunakin vuonna viiden vuoden ajan tai koko summan kerralla mikäli Helena näin haluaa. Sopimukseen on kirjattu maksujen osalta vuosittaiseksi eräpäiväksi 30.11.
Sopimuksessa todetaan Mikon haluavan korvata Helena Kipperin kotiäitinä tekemää työtä ja turvata hänen taloudellisen tulevaisuutensa.
Helena avaa jakamaansa sopimusta Instagramissa
– Täysi vitsi, mitään näistä ei olla noudatettu, Helena toteaa pelleä kuvastavan emojin kera.
– Vaikuttaa siltä, että koko sopimus on täysi vitsi, sillä mitään kohtia ei noudateta, Helena kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Helena ei aio uhriutua ja hänen mukaansa esityt väitteet ovat faktoja.
– Ja tosiaan en ole, enkä koskaan aio ottaa esille uhrikorttia. Olen tietoinen, että on tilanteita joissa asiat voisivat olla paljon huonommin. Valitettavaksi nämä kaikki ovat faktoja. Rakastan lapsiani niin paljon ja haluan vain nähdä heidän, olla heidän kanssaan ja siirtyä eteenpäin elämässäni. En tarvitse elämääni enää kontrollia niin kuin tilanne on ollut viimeiset 15 vuotta, Helena kirjoittaa Instagramin -tarinat osiossa.
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa