Helena Koivu teki voimakkaan ulostulon heti sopimisen jälkeen
Turussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa istuttiin torstaina Mikko Koivun ja Helena Koivun lapsia koskevan hakemusasian valmisteluistunto.
Aiheen taustalla oli se, että Mikko oli haastanut ex-vaimonsa ja kolmen lapsensa äidin käräjille.
Mikon hakemuksessa mainittiin lapsiin liittyen huoltajuus, asuminen, tapaamisoikeudet sekä elatus.
Mikon nykyinen vaimo, Natalie Koivu, saapui saattamaan Mikkoa oikeuteen, mutta istuntosaliin ”Nattie” ei mennyt.
Käräjäoikeuden käytävällä koettiin kuitenkin ennen valmisteluistuntoa herkkä hetki, kun Natalie antoi Mikolle pusun.
Tämän jälkeen yhdysvaltalainen Nattie poistui paikalta.
Itse valmisteluistunnosta ei media juurikaan koostunut, sillä tuomari julisti istunnon heti alussa salaiseksi ja samalla yleisö ohjattiin poistumaan salista.
Alkuiltapäivästä alkoi kuitenkin tapahtua, kun ex-pari poistui avustajineen salista.
Muutamaa hetkeä myöhemmin selvisi, että Mikko ja Helena ovat päässeet valmisteluistuntoa koskevissa asioissa sopuun.
Mikon asianajaja Juha Manner ilmoitti, että asiassa on päästy sopuun.
Myös Helenan avustaja vahvisti asian Seiskalle.
Tämä tarkoittaa sitä, että asian käsittely käräjäoikeudessa on nyt ohi.
Vielä samana torstai-iltana Helena päivitti Instagramin tarinaansa lainauksen, joka antaa ymmärtää, että vaikka sopuun päästiinkin, on lopullinen rauha vielä kaukana.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!