Helena Koivun varainkeruukampanja – Katso paljon rahaa on kertynyt tähän asti
Suomeen lastensa perässä lentänyt Helena Koivu on saanut lahjoituksia tuntemattomilta.
Mikko ja Helena Koivun erokiista on ollut päällä jo pitkään ja tällä hetkellä Helena on ajautunut varattomaksi. Helenan ystävät päättivät kuitenkin auttaa perustamalla varainkeruukampanjan, johon ihmiset voivat lahjoittaa rahaa oman mielensä mukaan.
Lahjoitusten määrä on pysynyt erittäin maltillisena ensimmäisten päivien jälkeen.
Helenan hyvä ystävä Justine Rubinger perusti GiveSendGo -nimiselle nettisivustolle rahankeräyksen Helenan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi. Kampanja kantaa nimeä Support Helena Koivu. Tällä hetkellä kampanjaan on lahjoitettu rahaa 1436 dollarin edestä.
Helenan kampanja keräsi aikaisemmin huomattavasti nopeammin lahjoituksia, sillä summa kasvoi parissa päivässä reilusta 600 dollarista 1404 dollariin. Tämän jälkeen on sen sijaan ollut hiljaisempaa, sillä lahjoituksia on kertynyt vain 32 dollarin verran kolmen päivän aikana.
– Haluan levittää tietoisuutta ja saada tukea rakkaalle ystävälleni Helena Koivulle ja hänen lapsilleen. Entinen NHL-kiekkoilijan vaimo Helena oli lapsista pääosin vastuussa ammattilaisjääkiekkoilijoiden vaativien aikataulujen vuoksi, Justine kirjoittaa kampanjan esittelytekstissä.
Helena Koivu Seiskalle: Tämän vuoksi hän ei tule pois Yhdysvalloista
Helena Koivun lahjoituskampanja sai kritiikkiä: ”On niin itsekästä kuten sinulta sanoa, että…”
Justinen mukaan Helena tarjosi lapsilleen hyvän ja rakastavan kodin.
– Vähän yli kuukausi sitten heiltä vedettiin matto jalkojen alta. Oikeus määräsi lapset, jotka ovat Yhdysvaltain kansalaisia, Suomeen asumaan isänsä kanssa. Kaupunkiin, jossa he eivät ole koskaan asuneet. Kieli, jota he eivät osaa puhua. Helenan työviisumin vuoksi, hän ei saa lentää Suomeen ja sitten palata Yhdysvaltoihin ilman luvan myöntämisen odottamista ja hyväksymistä. Tämä oli heillä tiedossa, hän kirjoittaa Mikon puolustustiimiin viitaten.
– Helena jäi kodittomaksi, ilman autoa, ilman rahaa, ilman terveysvakuutusta ja tärkeimpänä, ilman kolmea lastaan. Huomion arvoista on, että Helenalla on edelleen 50/50 huoltajuus lapsistaan. Hän tietää, että lapset ansaitsevat terveen suhteen isänsä kanssa. Miten oikeus antoi tämän tapahtua?
Rahankeräyksen tarkoituksena on ilmeisesti saada lapset takaisin Yhdysvaltoihin Helenan luokse.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!