Kuva: Instagram Helmi-Leena Nummela
Helmi-Leena Nummela kertoo avoimesti uupumisestaan: ”Suoritin kaikkea sata lasissa”
Näyttelijä Helmi-Leena Nummela kertoo Instagram-tilillään avoimesti uupuneensa loppuvuodesta. Hän kertoo suorittaneensa töitä ja äitiyttä, kunnes vihdoin uskalsi pysähtyä.
Nummela julkaisi kuvan kuntosalilta ja kertoo päässeensä sinne viimein kahden kuukauden tauon jälkeen.
– Minulla meni kaikki jotenkin yli marraskuussa. Suoritin kuvauksia, äitiyttä ja treenaamista kaikkia sata lasissa ja uuvuin, hän kirjoittaa kuvan yhteydessä.
Nummelan mukaan uupuminen tuntui erityisen absurdilta vuonna, jolloin koko maailma pysähtyi ja some täyttyi onnellisista oivalluksista siitä, miten silmiä avaava pakkopysähtyminen olikaan.
– Minä senkun paahdoin ja ajattelin, että jos pysähdyn, niin jotain hirveätä tapahtuu. Ei tapahtunut. Ja nyt tästä tuli se ”silmäni avautuivat, kun uskalsin pysähtyä” – päivitys.
Hän on lisännyt tekstin loppuun vielä aihetunnisteen #suorittaja.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Nummela on luonut uraansa pääasiassa teatterinäyttelijänä. Hän tuli kuitenkin tunnetuksi viihdeohjelma Putouksen 10. ja 11. kaudelta. Nummelalla on myös rooli Syke-sarjassa, jossa hän näyttelee Jannica-nimistä hoitajaa. Nummela on avoliitossa näyttelijä-muusikko Roope Salmisen kanssa ja he saivat lapsen huhtikuussa 2020. Lue myös: Näyttelijä Kiti Kokkosen upeat jäälyhdyt saivat somen sekaisin: ”Mykistävän kauniita” Sara Sieppi avautuu kokemastaan stalkkauksesta Iholla-sarjassa – ”Pitääkö tässä oikeasti viedä asioita eteenpäin”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn