
HS: Anni Hautala paljastaa olleensa valmis epätoivoisiin tekoihin esikoisensa kanssa – ”Jonkin täytyi olla vialla”
Suomalaisten suosikkijuontaja Anni Hautala avautuu Helsingin Sanomille kirjoittamassaan kolumnissaan haasteista, joita hän koki esikoislapsensa kanssa tämän ollessa vauva.
Hautala kirjoittaa, että hänen lapsensa heräsi aikoinaan yhdeksän kuukauden iässä ”ainakin 14 kertaa yössä”.
– Olin vakuuttunut, että jonkin täytyi olla vialla. Korvatulehdus, vatsavaivoja, jotain sellaista, minkä voisi hoitaa ja sitten me kaikki nukkuisimme, Hautala toteaa.
Kolumnissaan Hautala kertoo olleensa niin epätoivoinen esikoisensa unen suhteen, että oli valmis kokeilemaan lähes mitä tahansa keinoa, jotta ongelman saisi ratkaistua. Lopulta hän lähti itkien neuvolaan, mutta sieltäkään ei herunut mitään konkreettista apua.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Hautala sanookin ymmärtäneensä, ettei oman vauvan uneen voi välttämättä hirveästi itse vaikuttaa.
– Vauvavuoden unet ovat usein tuurista kiinni. Voi kuulemma onnitella itseään, jos vauva on sattumalta jo ennen 1-vuotissyntymäpäiväänsä nukkunut hyvin yöaikaan, Hautala kuvailee.
– Rytmiä kannattaa kuitenkin alkaa rakentaa vanhempienkin hyvinvoinnin lisäämiseksi, ja sitä on hyvä yrittää ylläpitää niin paljon kuin on mahdollista. Se edesauttaa oikean rytmin saavuttamista sitten, kun aika on kypsä, hän summaa.
Lähde: Helsingin Sanomat
Lue myös:
Susanna Laine julkaisi uimapukukuvan – Anni Hautala poseeraa vieressä: ”Babyn kanssa biitsillä”
Anni Hautalan lapsuuskuva näytelmän kulisseista ihastutti somekansan – mukana myös Chisu
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?