
HS: Hyvinvointivalmentaja Maria Nordin uhkailee arvostelijoitaan oikeustoimilla ja poistaa kriittiset kommentit
Helsingin Sanomat kertoo tuoreessa jutussaan hyvinvointivalmentaja Maria Nordinista ja tämän suhtautumisesta kritiikkiin. Maria Nordin tuli tunnetuksi osallistuttuaan Iholla-ohjelmaan vuonna 2012. Hän on koulutukseltaan arkkitehti, mutta myy verkossa Eroon oireista -hyvinvointikursseja. Nordinin Eroon oireista -kurssin tiimoilta on julkaistu myös samanniminen kirja.
Nordin suosittelee kurssiaan niille, jotka kärsivät esimerkiksi yliherkkyyksistä, kroonisista sairauksista, ihmissuhdeongelmista tai riippuvuuksista. Kurssin tavoitteena on ”optimaalisen terveyden” saavuttaminen. Tavallisten ihmisten ohella moni terveydenhoitoalan ja lääketieteen ammattilainen on kritisoinut kurssia julkisesti.
Nordinilla on kuitenkin laaja seuraajakunta. Hänellä on Instagramissa yli 27 000 seuraajaa, joille hän esittää jatkuvasti neuvojaan ja mielipiteitään, jotka monesti poikkeavat yleisesti hyväksytystä tiedekäsityksestä.
Jos upotus ei näy, näet kuvan myös täältä.
Endometrioosiväite synnytti kohun
Pari viikkoa sitten Nordin ilmaisi Instagramissa, että endometrioosin syynä olisi liiallinen lääkkeiden käyttö.
Somevaikuttaja Stella Harasek törmäsi Nordinin julkaisuun ja kirjoitti aiheesta pitkän tekstin oman Instagram-tilinsä tarinaosioon. Tekstissään Harasek selvensi, mistä endometrioosissa on kysymys ja muistutti ”huuhaa”-puheiden vaarallisuudesta. Harasek ei maininnut Nordinia kirjoituksessaan, mutta pian Nordin otti häneen yhteyttä.
Nordin ehdotti Harasekille yhteisen Instagram-liven pitämistä, mutta HS:n mukaan Harasek kieltäytyi, sillä kumpikaan heistä ei ole terveydenhuollon ammattilainen. Seuraavana aamuna ääni Nordinin kellossa oli muuttunut ja hän lähetti Harasekille pitkän viestin, jonka lopussa uhkasi tätä asianajajan yhteydenotolla.
– Jos et ole halukas poistamaan kunniaa loukkaavia ja harhaanjohtavia väitteitä kurssistani, sen markkinoinnista ja minusta, on asianajajani yhteydessä. Valoa, Maria, hän kirjoitti viestinsä loppuun.
Nordin on julkaissut viestejään Instagram-julkaisussaan, jonka näet alta tai täältä. Näet kuvakaappaukset viesteistä klikkaamalla julkaisun oikeassa laidassa olevaa nuolipainiketta.
Asianajajakorttia vilauteltu aiemminkin
Hesarin jutusta käy ilmi, ettei Harasek ole suinkaan ainoa Nordinin sanomisiin kriittisesti suhtautuva henkilö, joka on saanut osakseen oikeustoimilla uhkailua.
Jutussa haastatellaan myös erästä Nordinin kurssille osallistunutta henkilöä, joka kritisoi kurssia jälkikäteen blogissaan. Nordin pyysi tätä muuttamaan tekstiään, ja ilmoitti, että mikäli asiassa on epäselvyyksiä, hänen asianajajansa voi olla yhteydessä.
Nordin itse ei myönnä, että yrittäisi hiljentää kritisoijat uhkailemalla näitä oikeustoimilla.
– Kritiikkiä saa esittää, mutta se missä olen tosi tarkka, niin harhaanjohtavia väitteitä ei mun mielestä saisi esittää, hän sanoo HS:lle.
HS:n mukaan Nordin poistaa myös Instagram-tililtään kaikki kriittiset ja hänen menetelmiään kyseenalaistavat kommentit. Jutun julkaisupäivänä, 4. helmikuuta, Nordin julkaisi Instagram-tilillään alla olevan kuvan. Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
– Saa kritisoida, hän kirjoittaa kuvajulkaisunsa oheen.
Nordin on myös sitä mieltä, että häntä maalitetaan julkisuudessa tietoisesti.
Lue myös:
Seiska: Reino Nordin kaahasi ökyautollaan jättisakot – kukkaro tyhjeni hurjalla summalla!
Reino Nordin tv-ohjelmaan osallistumisesta: ”Minua ruvettiin pitämään Suomen suurimpana mulkvistina”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa