Huh! Näin pahalta näyttää Iida Vainion ulosottorekisteri
Kohublondi Iida Vainion raha-asiat ovat julkisuudessa usein tapetilla.
Iida on puhunut taloudellisista asioistaan esimerkiksi podcast-haastatteluissa.
– Minulla on ollut vähän huono käsitys rahasta. Sen takia olen joutunut myös rahaongelmiin. Nuorena oli sellainen käsitys, että rahaa tulee, Iida mainitsi Gogin kantabaari –podcastissa.
Haastattelun aikana mediapersoona myönsi ottaneensa jonkin verran erilaisia lainoja, joista on aiheutunut ongelmia. Iida myös mainitsi aloittavansa liiketalouden opinnot vuonna 2025, sillä media-alalta ei ole toistaiseksi löytynyt sopivia työpaikkoja.
10.3. haetun ulosottorekisterin mukaan Iidalla on 10 330 euron edestä velkaa.
Viiden merkinnän kohdalla mediapersoonalla on todettu suppean ulosoton este tai varattomuuseste.
Se tarkoittaa sitä, ettei Iidalla ole ollut ulosmitattavaa omaisuutta merkintöjen vireilläolon aikana. Sen seurauksena kyseisten merkintöjen vireilläolo on päättynyt.
Päättyneiden merkintöjen joukossa on esimerkiksi Etelä-Savon hyvinvointialueen lasku, joukkoliikenteen tarkastusmaksu sekä erään pankin ja perintätoimiston perimiä laskuja.
Iida oli ehtinyt lyhentää yhtä merkintää 112 eurolla ennen vireilläolon päättymistä.
Avoin velka koskee laajalti maksamattomia YEL-vakuutusmaksuja. Iida on lisäksi jättänyt maksamatta esimerkiksi arvonlisäveroa sekä jäännösveroja.
Suurin yksittäinen merkintä on paisunut jo 2 762 euroon, ja sitä hakee eräs perintätoimisto. Iida on tähän mennessä lyhentänyt velkojaan 229 eurolla. Iidan velkasumma on kasvanut viime vuodesta, sillä maksamattoman laskun alkuperäisen summan päälle tulee maksettavaksi vielä korkoja.
Iida tienasi vuonna 2023 10 948 euron ansiotulot. Verottaja muisti mediapersoonaa 547 euron mätkyillä.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”