Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
Suomen euroviisuedustaja Windows95man esiintyi euroviisujen tiistain semifinaalissa. Esiintyminen sujui hienosti, mutta on aiheuttanut kohua sosiaalisessa mediassa. Katsojat uskoivat nähneensä ruudulla jotain ylimääräistä.
Windows95man eli Teemu Keisteri esiintyy show’ssaan ihonvärisissä tangoissa, jotka peittävät hänen privaatit paikkansa. Esityksen lopussa hän pukee ylleen lyhyet farkkushortsit.
Televisiokatsojat ovat nyt varmoja, että esityksen loppupuolella Keisterin paljas kives vilahtaa shortsin lahkeesta.
Ylen edustaja kuitenkin kiistää, että tällainen moka olisi tapahtunut. Ylen puvustaja on vahvistanut, että katsojalle näkyy ihonväriset, topatut alushousut.
– On käytännössä mahdotonta, että sieltä näkyisi sellaista, mitä tässä epäillään, Yleltä kommentoitiin asiaa.
Osa faneista uskoo kuitenkin nähneensä vilauksen Windows95manin intiimialueesta pikkuisten tangojen alta.
– Näinkö hänen toisen kiveksensä? yksi miettii.
– Oliko hänen alapäänsä paljaana? Oletan, että oli, sillä sitä piiloteltiin, toinen kirjoittaa.
– Olenko se vain minä, vain näkikö joku muukin hänen kiveksensä pilkahtavan ulos housuista? kolmas mietiskelee.
– Ei. Se et ollut vain sinä, joku vastaa.
Windows95manin niukka esiintymisasu on aiheuttanut runsaasti keskustelua ulkomaalaismedioita myöten.
Suomi selviytyi semifinaalista jatkoon, ja Windows95man ja Henri Piispanen kilpailevat lauantain euroviisufinaalissa.
Lähde: Iltalehti
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti