Idols-tähti Carrie Underwood avautuu äärimmäisestä dieetistään – söi vain 800 kaloria päivässä
Vuoden 2005 American Idol -kilpailusta tunnetuksi tullut kantritähti Carrie Underwood, 36, paljasti Women’s Health -lehdelle karun laihdutustarinansa. Hän kertoi ajautuneensa vuosia sitten äärimmäiselle dieetille luettuaan keskustelupalstalta ikävän kommentin: ”Carrie on lihonut”.
Underwood sanoo haastattelussa syöneensä epäterveellisesti ja voineensa sen vuoksi huonosti.
– Olin väsynyt ja ostin jatkuvasti isompia vaatteita. Tiesin, että voisin kohdella itseäni paremmin ja annoin vihaajieni motivoida minua.
Underwood voitti Idols-kilpailun ja lähti muiden kilpailijoiden kanssa kiertueelle. Samoihin aikoihin hän alkoi tarkkailla syömistään ja laskea kaloreita. Aluksi se tuntui olevan hyvä asia.
– Nukuin paremmin ja minulla oli enemmän energiaa uuvuttavasta aikataulustamme selviytymiseen.
Pian tarkkailusta muodostui kuitenkin pakkomielle. Underwood innostui nopeasta muutoksesta ja päätti lisätä liikuntaa ja vähentää syömistään entisestään. Oli päiviä, jolloin hän söi vain 800 kaloria.
Lopulta niukan ruokavalion noudattaminen kävi lähes mahdottomaksi ja ankarien dieettikausien jälkeen Underwood alkoi lähes aina ahmimaan.
– Kehoni huusi tarvitsevansa lisää kaloreita ja hiilihydraatteja, hän kuvailee.
Nykyään Underwood elää terveellisesti ja noudattaa huolellisesti rakennettua ruokavaliota. Kahden lapsen äiti pitää edelleen kirjaa ravintoarvoista, mutta sallii itselleen myös satunnaisen herkuttelun.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa