
Iholla: Sara Sieppi avoimena perhehaaveistaan – ”Oon kuvitellut, että mulla olisi kolmekymppisenä perhe”
Somevaikuttaja ja yrittäjä Sara Sieppi, 29, kertoo uusissa Iholla-jaksoissa avoimesti ajatuksistaan perheen perustamisesta ja lapsihaaveistaan.
– Kyllä mun haaveissa on perhe jossain kohtaa ja mä haluan sen totta kai, Sara sanoo mietteliäänä.
– Mutta ei mulla ole kiire. Mä haluan nauttia nyt, tehdä unelmaduunia ja elää elämää tällä hetkellä itselleni, hän toteaa.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Sara täyttää tänä vuonna 30, ja hän tunnustaa ajatelleensa aikoinaan, että olisi tuossa iässä jo äiti.
– Oon jotenkin kuvitellut, että mulla olisi kolmekymppisenä perhe ja elämä olisi todella erilaista.
Viimeisen kolmen vuoden aikana Sara on kuitenkin todennut, että perheen perustamisen suhteen ei ole mitään syytä kiirehtiä.
– Mä nautin mun elämästä tällä hetkellä. Oon tosi onnellinen, vaikkakin vähän väsynyt, mutta tosi onnellinen. Ja musta tuntuu, että ton kaiken aika on sitten, kun se tuntuu siltä, Sara tuumailee.
Hän sanoo tarvinneensa aikaa olla yksin, sillä yksinolon avulla hän on löytänyt itsensä ja tietää nyt, mitä haluaa.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Iholla-sarjan uudet jaksot on julkaistu Discovery+-palvelussa.
Lue myös:
Sara Sieppi julkaisi kuuman kuvan porekylvystä – fanit ylistävät: ”Taivas varjele!”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa