Iida Vainio avautuu suhteestaan Archieen – ”Meillä on erilaiset unelmat”
Kohublondi Iida Vainio avautui Aki Linnanahde talk show -podcastin tuoreessa jaksossa parisuhteestaan rokkari Archie Cruzin kanssa.
Iida sai muusikkopuolisonsa Archien kanssa tyttären viime joulukuussa.
Iida myöntää Akille haaveilleensa aina omasta perheestä. Vauva-arki on rullannut mukavasti, ja lapsi on ollut alusta asti hyvä nukkumaan. Vaipanvaihdotkin ovat jakautuneet vanhempien kesken melko tasaisesti. Lisää jälkikasvua ei kuitenkaan välttämättä ole tulossa.
– Maksimissaan kaksi lasta, yksikin riittää, Iida toteaa jaksossa.
Iidan ja Archien myrskyisää suhdetta on seurattu julkisuudessa epäuskoisissa ja ajoittain jopa kauhistuneissa tunnelmissa. Aki huomauttaa isällisen lempeällä otteella, että pariskunnan kannattaisi pitää riitansa yksityisinä. Archien hölmöillessä Iida joutuu sijaiskärsijäksi. Iidan mukaan kaksikko onkin tsempannut asiassa.
21-vuotias Iida toteaa heidän olevan todellisuudessa ihan tavallinen pariskunta, joka katsoo iltaisin Netflixiä ja kokkailee yhdessä. Archieta hän kuvailee erittäin hyväksi ja rakastavaksi isäksi. Ensitapaamisella puolisoonsa rakastunut Iida kuitenkin toivoo, että ihmiset osaisivat erottaa heidät toisistaan.
– Olemme erillisiä ihmisiä. Meillä on eri unelmat ja erilaiset tavoitteet, hän listaa Akille.
Lähde: Seiska
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa