Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
Kohublondi Iida Vainio lomaili puolisonsa, rokkari Archie Cruzin kanssa Lontoossa.
Iida kertoi kesäkuussa, että takana oli hänen elämänsä kevät. Siihen kuului muun muassa oman podcastin tekeminen, treenaaminen, opiskelu sekä ihanat ihmiset. Merkittävänä taphtumana Iida listaa tietenkin pariskunnan esikoisen ristiäiset. Pienokainen syntyi viime vuoden lopulla.
Nyt Iida matkusti keikka- ja shoppailureissulle Lontooseen.
Iida on merkinnyt julkaisuunsa Archien sekä kampaajansa, joka käsialaa Iidan vaaleat, pitkät hiukset ovat.
Iida jakoi pariskunnan Lontoon-matkasta otoksia sosiaalisessa mediassa kuvakarusellin muodossa.
Ensimmäisessä kuvassa Iida poseeraa Lontoon kaduilla Nobu-ravintolan edustalla. Hänellä on yllään reiteen ulottuva nahkainen trenssitakki, joka on solmittu tiukasti vyötäröltä korostamaan siluettia. Mustat, polveen asti ulottuvat korkokengillä varustetut nahkasaappaat tuovat asuun lisää sähäkkyyttä. Iidan tyylin kruunaavat mustat aurinkolasit.
idalla on kädessään Victoria’s Secretin pinkki ostoskassi. Iidan mukaan tarttui matkalta myös Guccin hajuvesi.
Kuvat ihastuttavat Iidan seuraajia.
– Oot niin upee!! Ihastelee yksi.
– Upee tyyli, suitsuttaa toinen.
Iida ja Archie kävivät myös Birminghamissa katsomassa ikonisen Black Sabbathin jäähyväiskeikkaa. Yhdessä kuvakarusellin otoksessa lavalla komeileekin itse Ozzy Osbourne.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät