Kuva: Instagram - Sami Sarjula
IL: Entinen Salkkarit-tähti Sami Sarjula seurustelee fitness-lavoilta tutun muusikon kanssa!
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Sami Sarjula saapui sunnuntai-iltana (25.10.) Tanssii tähtien kanssa -lähetykseen uuden rakkaansa kanssa. Kaksi vuotta sitten lapsensa äidistä eronnut Sami seurustelee nykyään muusiikko Jenny Villasen kanssa.
– Tapasimme kesällä työn merkeissä, Sarjula kertoi Iltalehdelle ohjelman kulisseissa.
Helsingin kaupunginorkesterissa viulistina toimiva Jenny kuvailee Samia äärettömän sydämelliseksi ja ihanaksi ihmiseksi.
– Meillä on samanlaiset elämäntavat ja en voisi onnellisempi olla, Vantaalla asuva Jenny kuvailee lehdelle.
Urheilullinen Jenny on kunnostautunut fitness-urheilijana. Hänet nähtiin ensimmäisen kerran kisalavalla tänä syksynä.
– Salitreeni on kyllä itselle mieletön henkireikä kaiken keskellä. Toivon todella, että treenaaminen olisi mahdollista tästä eteenpäinkin ja tautitilanne saataisiin kuriin, Jenny kirjoittaa Instagramissa.
– Tästä jatketaan eteenpäin, kehitytään niin fysiikan, kuin esiintymisen puolesta.
Samin kahdeksan vuotta kestänyt suhde Anna-Maija Sarjulasta päättyi eroon vuonna 2018. Ex-pariskunnalla on 8-vuotias poika. Sami näytteli Salkkareissa Ossi Puolakkaa vuosina 2004–2013. Hänet muistetaan myös Hunks-tanssijana sekä vuoden 2007 Tanssii tähtien kanssa kilpailusta, jossa hän sijoittui parinsa kanssa kolmanneksi. Lue myös: Entinen Salatut elämät -kaunotar sai perheenlisäystä: ”Meille syntyi söpöliini” Salatut elämät -tähti pahoinpideltiin Helsingin yössä: ”Tuntematon mies iski nyrkillä päin kasvoja!” Tässä ovat Salatut elämät -sarjan uudet lapsinäyttelijät!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Norjan hovi uuden kohun keskellä: Mette-Maritin toinenkin poika pulassa