Kuva: Instagram, hennakalinainenofficial
IL: Henna Kalinaisen raskaus paljastui kesken kuvausten – voimisti halua elämäntapamuutokseen
Onnellinen Kalinainen paljasti Instagram-julkaisussaan myös esikoisen lasketun ajan.
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen, 31, on mukana Olet mitä syöt -ohjelman uudella kaudella. Hän kiittää ohjelman ansiosta parantuneita elämäntapojaan raskaudesta.
– Tulin kesken kuvausten raskaaksi. Se oli iso alkushokki, en osannut varautua siihen. Se tuli todella oikeaan aikaan, mutta todella nopeasti, Kalinainen iloitsee Iltalehdelle.
Kalinainen kertoo puhuneensa mahdollisesta perheenlisäyksestä jo pitkään kihlattunsa Jarkon kanssa. Pari oli todennut, että lapsi saa tulla kun on tullakseen.
– Aika pitkään siinä meni, elämäntavat todennäköisesti vaikuttivat siihen suuresti. Lapsen saaminen on aina ihme, ei niitä noin vain tule.
Raskaus voimisti halua elämäntapamuutokseen
Kalinainen oli päättänyt jo ennen kuvauksia, että haluaa elää terveellisesti. Ohjelman ansiosta elintavat menivät remonttiin ja raskauden vuoksi myös kaikki päihteet jäivät luonnollisesti pois.
– Tarvitsin siihen vain apua. Raskaus vain voimisti sitä, että lähdin toden teolla mukaan. Tietysti sitä haluaa entistä enemmän voida paremmin, kun odottaa vauvaa, hän kertoo.
Kalinainen on vuosien varrella kokeillut useita erilaisia dieettejä ja kertoo yllättyneensä, ettei terveelliseen ruokavalioon kuulu pitkiä kieltolistoja tai tiukkoja rajoituksia.
– Tällä hetkellä syön kaikkea, kunhan se on puhtaista raaka-aineista ja itsetehtyä, että tiedän, mitä syön. Tarvitsin ammattilaisen kertomaan minulle, miten kannattaa tehdä ja syödä, hän toteaa.
– Tässä ei lähdetty tavoittelemaan painonpudotusta, vaan hyvinvointia ja että terveys paranee. Mun sisällä kasvaa lapsi, sillä on pakko olla hyvät lähtökohdat.
Suunnitelmissa myös häät
Odotettu perheenlisäys täydentää viime vuonna alkaneen parisuhteen ja häitäkin on jo suunniteltu, vaikka ne saavat todennäköisesti odottaa vielä pari vuotta.
– Meillä ei ole mikään kiire, kun ollaan joka tapauksessa yhdessä. Vauva sitoo meitä entistä enemmän.
Kalinainen julkaisi Instagramissa kauniin kuvan raskausvatsastaan ja kertoi lasketun ajan olevan vuodenvaihteessa.
– Äiti ja isä odottaa sinua jo niin kovasti, mutta kasva siellä pieni turvassa ja tule kun aika on. Kiitos, että saamme olla sinun vanhemmat. LA 30.12, Kalinainen kirjoittaa sydänemojien kera.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”