IL: Sedu Koskinen eroaa – jätti avioerohakemuksen yksin vain reilun vuoden liiton jälkeen
Liikemies ja ravintolayrittäjä Seppo ”Sedu” Koskinen, 63, on Iltalehden tietojen mukaan jättänyt avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Lehden tietojen mukaan Sedu on hakenut avioeroa yksin, ja hakemus on jätetty 12. lokakuuta 2020.
Sedu ja tämän puoliso, Minna, menivät naimisiin huhtikuussa 2019, joten avioliitto jäi vain reilun vuoden mittaiseksi. Ennen naimisiin menoa Sedu ja Minna olivat kuitenkin olleet yhdessä jo lähes seitsemän vuotta. Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi.
Sedu on vihjannut eroaikeistaan Iltalehdelle jo syyskuussa, ja myönsi tuolloin kyseessä olleen niin sanottu ”järkiavioliitto”, joka oli solmittu ensisijaisesti lapsen tähden. Hän mainitsi jo tuolloin hakeneensa eroa, mutta virallisten tietojen mukaan erohakemus on jätetty vasta lokakuussa. IL:n tietojen mukaan Sedulla ja Minnalla ei ole avioehtoa.
Ravintolabisneksistään tunnettu Sedu on ollut viime aikoina otsikoissa pitkälti miljoonavelkojensa takia. Hän puuhaa myös paraikaa itsenäisyyspäivän aaton yksityisjuhlia, joiden pääsymaksu pyydetään maksamaan virolaiselle tilille.
Lue myös:
IL: Kikkaileeko miljoonaveloissa oleva Sedu Koskinen? Järjestää yksityisjuhlat Helsingissä – pääsymaksu maksettava virolaistilille
Miljoonavelka ja avioero! Sedu Koskinen avautuu Iltalehdelle: ”Ei ole mikään big deal”
IL: Sedu Koskinen avaa ”rakkauden pesän” Tallinnaan – uuden ravintolan avajaiset ovat syyskuun alussa
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin