Kuva: Nelonen
IL: Suvi Pitkänen joutui tapaturmaan Selviytyjien kuvauksissa: ”En nähnyt itseäni, mutta näin muiden reaktiot”
Yrittäjä, dj ja tosi-tv-tähti Suvi Pitkänen paljastaa joutuneensa Selviytyjät Suomi -ohjelmassa tapaturmaan, joka vaikutti suoraan hänen ulkonäköönsä.
Ohjelma kuvattiin viime elokuussa Pohjois-Suomen erämaassa. Suvi on myöntänyt, ettei hänellä ollut retkeilystä aiempaa kokemusta ja ankarat sääolot sekä nälkä kurittivat kaunotarta toden teolla.
– Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun ohjelmaan, missä olen ollut mukana, Suvi kertoi Iltalehdelle.
Suvi nähdään yleensä julkisuudessa viimeisen päälle meikattuna ja huoliteltuna. Hän joutui Selviytyjissä muuttamaan käsitystään ulkonäköpaineista.
– Minulta itseltäni vaati tosi paljon, että pystyin siinä tilanteessa olemaan televisiokameroiden edessä. Normaalissa elämässä en todellakaan olisi astunut moisen jälkeen ihmisten ilmoille, nyt koko Suomen kansa näkee minut sen näköisenä.
Lisäksi hänelle sattui heti reissun alussa tapaturma, joka vaikutti ulkonäköön. Suvi ei paljasta tapahtunutta sen tarkemmin, mutta seuraukset ovat nähtävillä ohjelmassa.
– Koska kuitenkin olen entinen missi ja malli sekä kauneudenhoitoalan ihminen, en tapaturman jälkeen tiennyt, olisinko itkenyt vai nauranut. En nähnyt itseäni peilistä, mutta näin kaikkien muiden reaktiot.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Selviytyjät Suomi alkaen 27. helmikuuta klo 20 Nelosella ja Ruudussa. Lue myös: Suvi Pitkäsellä tunne, että meinasi kuolla Selviytyjien kuvauksissa – ”Olin kolme v**un vuorokautta jäässä” Vastakihlautunut Suvi Pitkänen avoimena rankasta vuodestaan – ”Kipuilin elämän haasteiden edessä”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”