
IL: Tomi Natrille avioero Marita Taavitsaisesta oli kova paikka: ”Välillä olin pudota polvilleni”
Kevät 2017 oli Tomi Natrille kovaa aikaa, kun puoliso vuoden 1995 tangokuningatar
Marita Taavitsainen ilmoitti yllättäen miehelleen haluavansa erota. Pariskunnan lapset olivat tuolloin 6- ja 8-vuotiaita ja perhe asui omakotitalossa Hyvinkäällä.
– Ensin koin suurta epäuskoa, että eihän meille voi näin käydä. Että vaimo rakastuu johonkin toiseen. Meillähän on ihana perhe, lapset ja upea talo. Että eihän tämä voi olla mahdollista, eroaminen ei ollut tullut edes mieleeni, Tomi kertoo Iltalehdelle.
– Ehkä miehelle kaikista nöyryyttävin juttu on se, kun vaimo on jo löytänyt toisen. Kävin töissä ja olin ihmisten ilmoilla aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Silti sisällä myllersi. Happi ei kulkenut, ja välillä olin pudota polvilleni, Natri muistelee rankkoja aikoja.
Pari haki eron aikaan apua myös parisuhdeterapiasta, mutta siitä huolimatta liitto päättyi eroon vuonna 2018.
– Vaikka yritimmekin vielä jatkaa yhdessä, vaistosin tietyllä tapaa, ettei yrityksestä tulisi enää mitään.
Natri ei kuitenkaan halua syyttää avioerostaan ketään, vaan haluaa puhua selvitymiskeinoistaan, joilla selätti aviokriisin aiheuttaman tuskan. Parisuhdeterapiasta oli Natrille apua monessakin suhteessa, vaikka avioliittoa se ei pelastanutkaan.
– Siellä selvisi moni asia. Kuten sekin, että minun ei tarvinnut kantaa syyllisyyttä erosta ja että oli olemassa asioita, joille minä en yksinkertaisesti voinut mitään.
Uusi alku
Valokuvaajana toimiva Natri aloitti tavallan 46-vuotiaana elämänsä alusta, puhtaalta pöydältä. Hän muutti kotiseudulleen Lapualle ja lapset jäivät asumaan Taavitsaisen luokse. Isä on kuitenkin vahvasti mukana tyttäriensä elämässä.
– Se, että sain hommattua itselleni eron jälkeen kodin, oli suuri helpotus. Maalla asuminen on niin mutkatonta. Lapset hakevat toisiaan ulkoleikkeihin ja kaikki tietävät missä penskat milloinkin menevät. Koko kylä kasvattaa, Natri iloitsee.
Hän kokee selvinneensä aviokriisistä, mutta myöntää, että heikkoja hetkiäkin tulee.
– Kun herään 48-vuotiaana Lapuanjoen varrelta ilman lapsia, väkisinkin tulee mieleeni, ettei tämän näin pitänyt mennä. Se vetää mattoa jalan alta.
– Nämä tyhjät ajat yritän elää niin, että koko ajan on jotain touhua. Toisinaan itseään pitää oikein piiskata liikkeelle, ettei jää tilannetta surkuttelemaan. Kun en ole lasteni kanssa, ei mene tuntiakaan, etten heitä ajattelisi. Ei siitä fiiksestä vain eroon pääse.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut