Suomalainen tv-juontaja paljasti antaneensa pakit Rihannalle: ”Hän oli todella mukava, mutta minulla oli aikainen työaamu”
Juontaja Ile Uusivuori, 40, osallistui lauantaina MTV3-kanavalla nähtyyn Kuutamolla-ohjelmaan, jossa julkkikset kertovat elämästään tarinoita. Vieraat ja studioyleisö yrittävät arvailla, mitkä väittämästä ovat totta ja mikä taas valetta.
Janne Katajan luotsaamassa ohjelmassa vieraina olivat lisäksi opetusministeri Li Andersson ja koomikko Joonas Nordman. Uusivuori kertoi ohjelmassa antaneensa laulaja Rihannalle pakit.
– Milloin olet antanut Rihannalle pakit? Ja seuraava kysymys: oletko sä idiootti? Nordman tiedusteli.
Uusivuori taustoitti vuonna 2008 tapahtunutta tilannetta ja kertoi tavanneensa Rihannan tämän esiintyessä Helsingin Hartwall-areenalla. Takahuoneessa tähti oli kysellyt Uusivuorelta illan jatkosuunnitelmista.
– Hän kyseli minulta, että missä jatkamme juhlimista. Vastasin vain, että olen menossa kotiin, Uusivuori paljasti ja kertoi, että seuraavana aamuna miehellä oli myös aikainen radiovuoro YleX:n aamuohjelmassa.
Uusivuoren mukaan hän ei tuolloin vielä tiennyt kuinka suuri tähti laulajasta lopulla tulisi ja väittämä osoittautui lopulta todeksi. – Hän oli todella mukava. Vuonna 2008 alkoi Umbrella-kappale soimaan radiossa ja kaikki oli vasta alussa, niin en voinut tietää. Uusivuori juontaa 17. lokakuuta alkavaa Masked Singer Suomi -ohjelmaa. Hän on naimisissa juontaja Marja Hintikan kanssa ja parilla on kolme lasta. Lue myös: IL: Jutta Larm avoimena vaihdevuosioireistaan – ”En ole enää parikymppinen himokas nainen, joka on koko ajan miehen kimpussa” Seiska: Sairaalaan joutunut tubettaja Henny Harjusola ei aluksi uskonut oireitaan – ”P***an marjat”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”