
IS: Alexi Laiho ei koskaan eronnut ensimmäisestä vaimostaan – avioliitto Kelli Wrightin kanssa ei ollut virallinen
Ilta-Sanomien tietojen mukaan viime vuoden lopussa menehtynyt Children of Bodom -kitaristi Alexi Laiho ei ollut virallisesti naimisissa australialaisen puolisonsa, Kelli Wright-Laihon, kanssa. Lehden tekemän selvityksen mukaan Alexi ei nimittäin koskaan eronnut ensimmäisestä vaimostaan, yhdysvaltalaisesta Kimberly Gossista.
Kimberly vahvisti asian IS:lle.
– Voin vahvistaa, että emme ole koskaan eronneet, Kimberly sanoo.
Tieto ensimmäisen avioliiton jatkumisesta kuolinpäivään saakka on sikäli yllättävä, että Alexi ja Kelli ovat antaneet ymmärtää olevansa naimisissa vuodesta 2017. Kellin Instagram-tililtä löytyy useampi hääkuva pariskunnasta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä.
Jos upotus ei näy, katso kuva täältä.
Myös Kelli on vahvistanut liittonsa epävirallisuuden Ilta-Sanomille.
– Kyllä asia on näin. Alexi ei koskaan eronnut ensimmäisestä vaimostaan, hän myöntää ja toteaa hääjuhlan olleen pariskunnalle ”sitoutumisjuhla” eikä niinkään virallinen vihkimistilaisuus.
Kelli kertoo myös, että pariskunnalla oli tarkoituksena virallistaa avioliittonsa.
– Se ei vain ollut mahdollista ennen kuin Alexi eroaa ensimmäisestä vaimostaan. Näin hänellä tähän liittyviä papereita jo vuodelta 2009. En tiedä, miksi Alexi ei koskaan saanut asiaa hoidettua. En voi puhua toisten ihmisten (Laiho ja Goss) puolesta, hän toteaa IS:lle.
Lue myös:
Alexi Laihon Kelli-vaimo kirjoittaa koskettavasti surustaan: ”Olemme ymmärrettävästi täysin rikki”
Huippukitaristi Alexi Laihon elämää varjostivat terveysongelmat, alkoholi ja vaaralliset tilanteet
Alexi Laihon Kelli-vaimo julkaisi onnellisen yhteiskuvan vain päiviä ennen joulua
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys