Muusikko Archie Cruz, oikealta nimeltään Arttu Kuosmanen, on saanut syytteen rattijuopumuksesta, uutisoi Ilta-Sanomat.

IS:n mukaan asia on tullut vireille Kymenlaakson käräjäoikeudessa 9. joulukuuta. Epäilty rikos on tapahtunut 6. lokakuuta Kotkassa.

Iltalehti ei tavoittanut Cruzia, 32, kommentoimaan asiaa. Cruz kertoo Ilta-Sanomille hakeneensa apua alkoholismiinsa noin viikon kuluttua tapahtumista.

Vasta joulukuussa Cruz kertoi hakeutuneensa Minnesota-hoitoon, joka on intensiivinen hoitomenetelmä alkoholismin hoitoon.

– Mä kävin Minnesota-hoidon tuossa. Tulin sieltä kaksi viikkoa sitten. Syy, minkä takia sen kävin on, että minusta on tulossa isä. En halua, että on mitään riskiä, että juomiseni vaikuttaa lapseni elämään tai kykyyni olla isä, Cruz kertoi joulukuussa Miesten vuoro puhua-podcastissa.

Cruz ja hänen kumppaninsa Iida Vainio saivat esikoisensa joulukuussa. Vauvan tulo sai Cruzin havahtumaan ongelmaansa.

– Sitten kun Iida tuli raskaaksi, niin ajattelin, että isi ei kyllä tule kertaakaan jurrissa kotiin ja ala rikkoa paikkoja. Se oli sellainen hetki, että nyt kyllä itseä niskasta kiinni, Cruz totesi podcastissa.

Lähde: Iltalehti