Kuva: Instagram Cheyenne Järvinen
Katso kuva! Cheyenne Järvinen muistelee huulikatastrofiaan – sai hurjan reaktion täyteaineista: ”Tekijä kielsi menemästä lääkärille”
Miss Helsinki -kilpailusta ja Temptation Island -sarjasta tunnettu Cheyenne Järvinen julkaisi Instagramin Stories-osiossa kipeän muiston kuuden vuoden takaa, kun kaunotar oli käynyt laittamassa huuliinsa täyteaineita.
Chayenne kertoo, että tekijä oli käyttänyt viallista täyteainetta, jonka seurauksena hänen huulensa turposivat hurjan näköisiksi.
– Tekijä laittoi jotain ainetta, jossa oli jotain vikaa ja huulet reagoi sitten noin, Chayenne kirjoittaa.
Tekijä oli myös kieltänyt nuorta Cheyennea kääntymästä lääkärin puoleen.
– Minä silloin kilttinä 20-vuotiaana en uskaltanut mennä, vaikka olisi pitänyt. En saanut myöskään apua reaktioon (täytteen poisto/kortisoni tms.) vaan piti olla vain hys hys.
Huulien turvotus kesti pitkään ja helpotti kokonaan vasta lähes kahden kuukauden kuluttua, mutta ongelmat eivät loppuneet siihen.
– Sitten ilmeni, että täytteet oli huulissa ihan päin prinkkalaa. Meni useampi täyttökerta toisessa paikassa, että saatiin tilanne korjattua.
Cheyenne haluaakin julkaisullaan muistuttaa kaikkia olemaan tarkkoina kenellä käy huulia täyttämässä ja millaisia aineita siihen käytetään.

LUE MYÖS:
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”