Kuva: Flickr
IS: Nicklas Wancken puheen puuroutuminen hämmensi suorassa lähetyksessä – pian suosikkijuontaja joutui sairaalaan aivoverenkiertohäiriön vuoksi
Ylellä työskentelevä suosikkijuontaja Nicklas Wancke sai hiljattain vakavan aivoverenkiertohäiriön, jonka seurauksena hän joutui monen kuukauden sairauslomalle.
Aivoverenkiertohäiriö ilmeni dramaattisesti kesken torstaina 11. maaliskuuta esitetyn suoran aamuohjelmalähetyksen, kun Wancken puhe alkoi yllättäen puuroutua.
Ilta-Sanomat kertoo tuoreessa artikkelissaan Wancken juontaneen kolme tuntia kestäneen lähetyksen lähes loppuun asti, vaikka miehen puhehäiriöt huomattiinkin jopa kotikatsomoissa asti.
55-vuotias Wancke kertoo Ilta-Sanomille, että hän huomasi oireilevansa jo edellisenä iltana, mutta ei ajatellut sen olevan mitään vakavaa.
– Aivoverenkiertohäiriötä ei välttämättä itse huomaa. Sinä aamuna töissä kollega tuli kysymään, että onko minulla kaikki kunnossa. Ihmettelin hänen kysymystään, Wancke toteaa.
Wancken työkaverit patistivat miehen lähtemään lääkäriin, josta hänet lähetettiin jatkotutkimuksiin sairaalaan. Lopulta Wancke joutuikin viettämään sairaalassa aikaa yli viikon ja pääsi kotiin vasta torstaina 25. maaliskuuta.
Olosuhteisiin nähden voi Wancke tällä hetkellä Ilta-Sanomien haastattelun mukaan hyvin ja hän kokee kiitollisuutta siitä, että selvisi tapahtumasta verrattain vähällä.
– Motorisia vaurioita ei syntynyt, ja ajatuskin tuntuu kulkevan normaalisti. Tässä olisi voinut käydä todella paljon pahemmin, Wancke summaa.
Lue myös:
Roope Salminen avautuu podcastissa alkoholismistaan: ”Join niin paljon, että sammuin kissanhiekkalaatikkoon”
Maajussi-Stefano hämmentää Maajussille morsian maailmalla -ohjelmassa – Vappu Pimiä ennennäkemättömän tilanteen edessä!
Maria Veitola julkaisi nostalgisen kuvan nuoruudestaan – tunnustautui mopotytöksi: ”Älkää kysykö missä mun kengät on”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle

- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa