Kuva: Instagram Johanna Kokkila
IS: Renny Harlinin Johanna-rakas näyttelee yhtä pääosista ohjaajan uudessa trillerissä: ”Työskentely Rennyn kanssa on turvallista”
Kansainvälisesti Suomen menestynein elokuvaohjaaja Renny Harlin on työstänyt viime kesästä lähtien uutta Refuge-trilleriä ja nyt kuvaukset ovat käynnistyneet Bulgarian Sofiassa.
Rennyn tuleva vaimo Johanna Harlin näyttelee veteraanien psyykkiseen kuntoutukseen erikoistunutta lääkäriä, joka on yksi elokuvan päärooleista. Hän kertoo Ilta-Sanomille olevansa kiitollinen saadessaan näytellä huippuammattilaisten kanssa, eikä ota asiaa itsestäänselvyytenä.
– Arvostan sitä, että Rennyn johdolla koko tuotanto on halunnut minut rooliini ja kaikki tukevat minua sekä uskovat minuun, Johanna sanoo Ilta-Sanomille.
Johanna on opiskellut jo pitkään elokuvanäyttelemistä amerikkalaisen näyttelijäntyön opettajan kanssa. Lisäksi hän on opiskellut englannin ääntämistä näyttelijä Jude Law’takin auttaneen äänivalmentajan kanssa.
Refuge -elokuva kertoo kersantista, joka palaa Afganistanista kotiin muuttuneena ja vaarallisena miehenä. Muiden mielestä mies kärsii sodan jälkeisistä traumoista, mutta hänen vaimonsa uskoo, että miestä riivaa paholainen.
Renny kertoo houkutelleensa Ben Sztajnkrycerin käsikirjoittamaan elokuvaan huipputason näyttelijöitä ja myöntää, että tulevan vaimon mukanaolo tekee kokemuksesta ainutlaatuisen ja nautittavan.
Myös Johanna iloitsee mahdollisuudesta työskennellä rakkansa kanssa.
– Se, että saan tehdä töitä Rennyn kanssa, on ainutlaatuista ja turvallista.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Renny Harlin julkaisi rakkautta tihkuvan postauksen – poseeraa Johanna-rakkaansa kanssa suloisessa yhteiskuvassa Tältä näyttää Renny Harlinin uutuuselokuva – pääosassa Bond-tähti!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta