IS: Samuli Edelmann ja Aake Kalliala juhlivat aikoinaan yhdessä – raju lopputulos: ”Siitä tuli totaalista imemistä”
Näyttelijänä ja laulajana tunnetun Samuli Edelmannin syyskuun alussa julkaistu elämäkerta Samuli (Otava) on herättänyt runsaasti huomiota mediassa. Johannes Lahtelan kirjoittamassa kirjassa kerrotaan hyvin avoimesti Edelmannin alkoholismista ja haasteista elämässä.
Kirjasta käy ilmi, että yksi merkittävä tekijä Edelmannin raitistumisessa on ollut miehen pitkäaikaisen ystävän, näyttelijä Aake Kallialan avunanto. Kalliala sai yli 20 vuotta sitten Edelmannin ensimmäistä kertaa hakeutumaan katkaisuhoitoon.
Nyt Kalliala kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa ajasta ennen Edelmannin raitistumista.
– Pääosin meillä oli kivaa, olimme kimpassakin ryyppäämässä. Mutta Samulilla homma lähti menemään överiksi, Kalliala toteaa Ilta-Sanomille.
– Siitä tuli sellaista totaalista imemistä. Siinä ei ollut enää mitään tolkkua, hän täsmentää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kallialan mukaan yhteisistä illanvietoista on jäänyt myös hyviä muistoja. Lopulta juhliminen meni Edelmannilla kuitenkin liian pitkälle.
Erään yhdessä vietetyn illan jälkeen Kalliala pakotti Edelmannin hankkimaan itselleen apua. Edelmann ei vielä tuolloin raitistunut lopullisesti, mutta Kallialan sanoilla oli merkittävä rooli koko raitistumisprosessissa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman