IS: Suvi Pitkänen rehellisenä missivuoden silikonikohusta – ”Olen aina ollut aika villi persoona”
Dj ja kauneusalan yrittäjä Suvi Pitkänen, 34, nousi tunnetuksi 15 vuotta sitten, kun hän osallistui Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2006. Suvi oli 19-vuotiaana Miss Suomi -kiertueen ennakkosuosikki ja voitti yleisö- ja mediaäänestyksiä, mutta kruunu jäi saamatta.
– Olin missikiertueella kokemattomana laukonut otsikoihin päätyneitä kommentteja. Olen aina ollut aika villi persoona, Suvi kertoo Ilta-Sanomille.
Missikeisari Eino Makunen sanoi tuolloin Suville, että hänen tulisi kasvaa vähän lisää ja osallistua sitten kisoihin uudelleen. Vuonna 2009 Suvi päätti yrittää uudelleen, mutta esteeksi osallistumiseen nousivat Suvin hankkimat silikonirinnat.
– Mallitoimistoni pomo sai minut uskomaan, että ajat ovat muuttuneet eivätkä silikonit enää haittaa. En päässyt kisoihin, mutta otsikoita siitä revittiin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Sittemmin kosmetologiksi valmistunut Suvi perusti muun muassa kauneusalan ketjun, jonka myi myöhemmin. Hänellä on ollut myös oma kauneusalan yritys, jonka hän haki konkurssiin ja verottajan kanssa on ollut ongelmia.
Suvin mukaan vaikeuksista selviää vain tekemällä töitä. Hän kuitenkin myöntää, että on kokenut kovia yrittäjänä.
– Maksan edelleen kuukausittain nelinumeroisen summan konkurssiin liittyviä velkoja. Siitä olen ylpeä, etteivät miehet ole koskaan rahoittaneet elämääni, Suvi sanoo.
– Kaksi konkurssia ja korona viiden vuoden sisällä on aika kova yhdistelmä. Heikkohermoisempi olisi iskenyt hanskat tiskiin.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Suvi Pitkänen tekee yllättävän aluevaltauksen: ”Täytyy myöntää, että olen hermostunut”
Suvi Pitkänen muisteli vuosien takaisia dramaattisia tapahtumia: ”Maksoin siitä kovan hinnan”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa