Kuva: Instagram Keskisen kyläkauppa
IS: Vesa Keskisen raastava ikävä – Jane-vaimon ja lasten paluulento Brasiliasta peruttiin jälleen: ”Tunnelma synkkeni kerralla”
Kyläkauppias Vesa Keskisen vaimo Jane matkusti perheen lasten Toivon ja Marian kanssa kolmisen kuukautta sitten Janen kotimaahan Brasiliaan. Paluu Suomeen on kuitenkin jälleen kerran epäonnistunut, uutisoi Ilta-Sanomat.
Jane matkusti Brasiliaan ollakseen syöpäsairaan äitinsä tukena. Alkujaan heidän piti palata Suomeen maaliskuussa, mutta paluu on viivästynyt kerta toisensa jälkeen. Keskinen on kertonut aiemmin, että Janella, lapsilla ja anopilla on kuitenkin turvallinen asuinpaikka Fortalezan kaupungin lähettyvillä.
Koronatilanne on Brasiliassa erittäin huolestuttava ja muun muassa saksalainen lentoyhtiö Lufthansa on perunut lentojaan kiristyneiden koronarajoitusten takia. Näin kävi myös Janen ja lasten viimeisimmälle yritykselle palata Suomeen.
– Iltapäivällä tuli tieto, että lennot on peruttu. Tunnelma synkkeni kerralla, Keskinen kertoo Ilta-Sanomille.
Mies hukuttaa nyt ikäväänsä työntekoon ja toivoo saavansa perheen kotiin toukokuun lopulla, jonne uudet paluuliput on varattu.
Lue myös:
Paula Vesalalta voimakas avautuminen tapahtuma-alan ahdingosta: ”Korkeasaareen saa mennä joukoittain katsomaan apinaa, esiintyjää ei!”
Johanna Pakoselle kulunut vuosi on ollut erityisen raskas – avautuu tilanteestaan: ”Olen kokenut romahduksia studiolla”
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Hollywood-tuottaja innostui Vuoden Pelinainen -finalisteista – äänestä suosikkiasi!