Jaajo Linnonmaa muistelee radiouransa alkuaikoja – julkaisi paljonpuhuvan otoksen vuosien takaa: ”Tissien ja pakaroiden siivittämänä…”
Palkittu radiojuontaja Jaajo Linnonmaa aloitti radiouransa yli 15 vuotta sitten Radio Suomipop -kanavalla. Linnonmaa ehti välissä lopettaa radion tekemisen, mutta palasi takaisin intohimonsa pariin vuonna 2013. Siitä lähtien hän on juontanut taukoamatta Radio Suomipopin huippusuosittua Aamulypsy-ohjelmaa.
Nyt Linnonmaa muistelee radiouransa alkuaikoja omalla Instagram-tilillään julkaisemassaan postauksessa. Linnonmaa on liittänyt julkaisuunsa tekstipätkän Antto Terraksen kirjoittamasta kirjasta, jossa kerrotaan Radio Suomipopin 20 vuotinen tarina.
– ´Jaajo Linnonmaa saapui Suomipopille samalla tavalla kuin kaikkialle muuallekin – takaoven kautta. Tissien ja pakaroiden siivittämänä Sub TV:ltä Maikkarin myöhäisiltaan ajautunut Jaajo tahtoi levittää bailaamisen ilosanomaa myös radioaalloille. Pulssi vaikutti konseptilta, jota ei olisi pitänyt esittää livenä, saatikka televisiossa tai radiossa. Jaajon säteily taas peitti allensa myös formaatin kelvottomuuden, joten miehen saapumista Suomipopille ei ollut syytä estää,´kirjassa kirjoitetaan.
Linnonmaa hehkuttaa lokakuussa uutuuskirjaa, jonka on määrä tulla ulos lokakuussa.
– Antto Terras on niputtanut Suomipopin 20 vuotisen matkan kansiin. Odotan sitä kovin innolla!
Postauksensa oheen on Linnonmaa liittänyt kuvan, jossa hän istuu radiostuidossa useita vuosia sitten. Linnonmaa näyttää huomattavasti nuoremmalta kuin tänä päivänä.
– Ps. Oi kun mä olen joskus ollut nuori, Linnonmaa tokaisee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Linnonmaan päivitys on herättänyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Yksi kuvaa kommentoinut on Linnonmaan juontajakollega Anni Hautala.
– Apua siis miten nuori?! Toi on 2013. Jari babyfeis, Hautala muotoilee.
Lue myös:
Jaajo Linnonmaa julkaisi hämmentävää materiaalia hektisestä arjestaan – ”On tämä vaan niin ihanaa!”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä