Jens Kyllösen poika sai kansainvälisen nimen!
Pokeritähti Jens Kyllönen ja hänen puolisonsa Nora saivat toukokuussa ensimmäisen lapsensa. Lapsen ristiäisiä juhlistettiin tänä viikonloppuna.
Selviytyjät-sarjastakin tuttu somevaikuttaja Jekku Berglund paljasti Instagramissa, että poikalapsi sai nimekseen Liam.
Miljonääriksi alle parikymppisenä
Suomen menestyneimpiin pokeriammattilaisiin lukeutuva Jens Kyllönen kertoi HS Vision tuoreessa haastattelussa tienanneensa ensimmäisen miljoonansa alle kaksikymmentä vuotiaana.
Nyt 31-vuotias Kyllönen on jättänyt pokeripelit taakseen ja ryhtynyt täyspäiväiseksi sijoittajaksi. Kyllönen muisteli HS Vision haastattelussa tienanneensa parhaimpina pelivuosinaan noin 2000 euroa tunnissa.
Kyllönen nousi aikoinaan pokerimaailman huipulle voitettuaan vuoden 2009 European Poker Tourin. Nuorena hän ei paljon muuta tehnytkään kuin pelasi pokeria ja kehitti omien sanojensa mukaan ”pakkomielteisesti” taitojaan.
– Avasin koneen aamulla ennen kuin kävin vessassa, ja pelasin sitten koko päivän. Iltaisin mietin vain pelattuja käsiä. Pokeri tuli uniin, Kyllönen kertoo HS Visiolle.
– Joskus lauantaisin nollasin, mutta sitten sama jatkui uudestaan. Tajusin, että tämä ei ole kestävää, mutta tunsin, että on taottava, kun rauta on kuumaa, mies kuvailee.
Lue myös:
HS: Robin Packalenin kansainvälinen ura vaikeuksissa – ”Ei siellä olla nyt kiinnostuneita”
Isäksi tullut Kasmir ei ymmärrä, mitä oma avopuoliso näkee hänessä – ”Tunnen itseni superrumaksi”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät