Jere Karalahden avovaimon rikostausta paljastui – sotkeutunut koviin huumeisiin
Jere Karalahden vangitsemisesta uutisoitiin äskettäin.
Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta.
Huumetausta ei rajoitu pelkästään Karalehteen itseensä. Karalahti on viime heinäkuussa vahvistanut seurustelevansa naisen kanssa, jonka kanssa he ovat myös muuttaneet yhteen.
Viihdelehti Seiskan selvityksen mukaan Karalahden avovaimo on saanut tuomion liittyen huumausaineisiin.
Oikeuden mukaan nainen oli ajanut autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Naisen veressä oli alfa-PVP:tä eli peukkua sekä alpratsolaamia. Rikokset tapahtuivat 2.11.2024 Helsingin Malmilla.
Syyttäjä nosti syytteet tämän vuoden helmikuussa.
Nainen ei kuitenkaan saapunut oikeuteen vastaamaan syytteisiin.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi naisen rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Karalahden avovaimo tuomittiin 45 päiväsakon rangaistukseen, joka tekee naisen tuloilla 2 340 euroa.
Lisäksi nainen velvoitettiin maksamaan valtiolle 40 euron rikosuhrimaksu sekä päihdetutkimuskustannukset 183 euroa.
Tuomio on lainvoimainen.
Lähde: Seiska
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seuraajat huolissaan Amanda Harkimosta – julkaisi sekavan videon baarista
- Huh! Joel Harkimo haastettiin käräjille
- Jere Karalahden avovaimon rikostausta paljastui – sotkeutunut koviin huumeisiin
- Iida Vainiolta jymyuutinen: ”Laita viestiä”
- Janni Hussi löysi vihdoin kodin – täältä löytyi uusi koti
- Jere Karalahti vangittiin – Nannalta sydäntä särkevä päivitys
- TTK:ssa kilpaileva Marko Anttila avautuu – Ihana perhepaljastus!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila bongattu jälleen yhdessä – nyt avautuu Kerttu
- Mikko Leppilammen surullinen rahatilanne paljastui
- Sanna Marin myy hulppeaa kotiaan – katso kuvat!